perjantai 4. helmikuuta 2011

Heavy Duty

Selitin yliopistotyypille sitä, että miksi kannattaa kertoa tavoitteensa, ideansa ja visionsa kaikille heti kun niitä alkaa laatimaan. Kerroin kuinka oma geimi on mennyt eteenpäin, kun avoimuudella onnistun vetää puoleeni aina ne tyypit, jotka haluu auttaa mua onnistuu tavoitteissani. Tietysti se myös pakottaa laatii sellaisia tavoitteita, että ne voisi jotain kiinnostaakin. No tämä yliopistouskovainen näki tässä jotain riskejä. Samoin kun mun tavoitteissa.

Jos saan paljon neuvoja ja ideoita niin eikö ole vaara, että jotkut niistä on huonoja? (Scarcity mindset)

Suomi foodeille on mahdoton tavoite, koska nykyisen taloudellisen ja poliittisen tilanteen vuoksi suomalaisilla ei ole varaa kunnon ruokaan. Mitä helvettiä siellä yliopistossa oikein opetetaan??? Mä luulin, että nyt eletään vaurauden aikaa.

Tässä pientä esimerkkiä saamastani avusta ja tarkennusta treenikuvioihini.

Pantse Viidakkomiehen kommenttiosastolla:
Niin kuin Pessille tossa pari päivää sitten mainitsin, niin mikäli mittaatte kroppanne muutoksia impendassimittarilla, niin kannattaa vakioida mittausolosuhteet joka kerta ja ottaa huomioon myös pienet vaihtelut. Impedanssimittari ei ole sieltä tarkimmasta päästä, mutta varmasti oiva väline säännölliseen seurantaan.

Tuo muutaman kilon painon heittely luultavasti johtuu nestemäärän vaihtelusta.

Innostusta projektiin 10kg puhdasta lihasmassaa kolmessa kuukaudessa on jo mieletön huipputulos huolimatta siitä, että kokematon alkaa treenaamaan. Erittäin mielenkiinnolla seuraan sun ja Pessin edistystä. Tein Pessille muokatun Heavy Duty- saliohjelman (4Hbodysta toim.huom.), jossa paljon raskaista moninivelliikkeitä. Mielenkiintoista seurata superhifistelyn ja ei niin laadukkaan treenin eroa salitreeniin ja vähempään hifistelyyn


Noniin raakaravinto adonis!
Tässä paukkuu vähän modifioitu Ferriksenki suosittelema Heavy Duty- protokolla!
Rähinää!

Kuukauden Heavy Duty- treeniohjelma Pessille
Ohjeet:
- Eka sarja kovaa. Toinen sarja failureen, jonka jälkeen 1-2 pakkotoistoa
- Toiston tempo: 4sek alas, 1sek pysäytys, 4 sek ylös
- Eristävä liike ennen pääliikettä
- Pidä treenipäiväkirjaa
- Hyvät lämmöt ennen treeniä
- Todella kontrolloidut liikkeet!
- 1. sarja niin, että tankkiin jää 1-2 toistoa. Toinen sarja failureen! + pudotussarjat heti failuren jälkeen
- Pudotussarjat: heti sarjan jälkeen painoja pois niin, et jaksaa tehdä saman toistomäärän. Toista kaksi kertaa failureen.

1. ja 3. Viikko
Treeni 1: Rinta ja selkä
- Kulmasoutu käsipainoilla 2 x 6-10
- Leuanveto 2 x 4-6 (lisäpainoilla)
- Vinopenkki käsipainoilla 2 x 6-10
- Penkkipunnerrus tangolla 2 x 4-6

Treeni 2: Olkapäät, hauis ja ojentajat
- Kapea penkki 2 x 6-10
- Dippi lisäpainoilla 2 x 4-6
- Viparit sivuille 2 x 6-10
- Pystypunnerrus 2 x 4-6
- Scott- hauis 2 x 6-10
- Negahaba 2 x 4-6

Treeni 3: Jalat ja alaselkä
- Reisikoukistus laitteessa 2 x 6-10
- Takakyykky 2 x 4-6
- Takareidet laitteessa 2 x 6-10
- Maastaveto 2 x 4-6
- Pohkeet seisten 2 x 6-10


2. ja 4. Viikko
Treeni 1: Rinta ja selkä
- Kulmasoutu tangolla 2 x 8-12 + pudotus-sarja
- Leuanveto 2 x 8-12 + pudotukset (leveä myötäote)
- Viparit rinnalle 2 x 8 – 12 + pudotukset
- Vinopenkki tangolla 2 x 8-12 + pudotukset

Treeni 2:
- Kapea penkki 2 x 8-12+pudotukset
- Dippi 2 x 8-12 + pudotukset
- Viparit sivuille 2 x 8-12 + pudotukset
- Pystypunnerrus tangolla 2 x 8-12+pudotukset
- Scott-haba 2 x 8-12+pudotukset
- Negahaba 2 x 8-12 + pudotukset

Treeni 3:
- Reisikoukistus laitteessa 2 x 8-12 + pudotukset
- Takakyykky 2 x 8-12 + pudotukset
- Takareidet laitteessa 2 x 8-12 + pudotukset
- Maastaveto 2 x 8-12 + pudotukset
- Pohkeet seisten 2 x 8-12 + pudotukset



Oon kyllä vielä hieman noviisi salilla.


Tietysti inversiopalautukset treenin päälle!

13 kommenttia:

  1. Pessi, sulla on ihan oikee linja. Mulla ainakin puskee teille(kin) koko ajan ideaa, mutta en viitsi laittaa sun emailia tukkoon. mutta tsekkaa se kuitenkin tänään. kopsaa hyvät ideat ittelle ja huonot sulkee tajunnastaan pois. simple as that.

    VastaaPoista
  2. Hahaa! Mahtavaa!
    Just yks kaveri mainitsi ollessaan oikeuslääketieteellisessä, et välillä piti oikein siristellä nähdäkseen, onko ne niitä ruumiinavauspotilaita vai...

    Yks minkä oon oppinut sulta ja Olalta on päätöksien tekeminen. Jos idea tulee, sitä on hyvä lähtee asap tekemään todeksi. Kyllä sen huomaa aika pian pitääkö suuntaa vaihtaa. Kyllä sen tietää miksi Suomessa innovatiivisuus on niin kankeeta...

    Hyvä esimerkki on Varusteleka, joka oli varoittavana esimerkkinä erään kurssin markkinoinin tunnilla. "Ei saisi ikinä haukkua omia tuotteitaan, niin kuin Varusteleka". Jos ostaa vahingossa erän paskoja tuotteita, niin ei sitä ainakaan peittelemään kannata lähtee. Jätkät lähti aluks rahottaan omaa harrastustaan ja ny siä on joku 50 duunissa. Et juuri näin!

    VastaaPoista
  3. Go Varusteleka! Oikea meininki. Opetetaan Yliopistolla tietty paljon fiksua asiaa, mut jotenkin se asennepuoli jää huomioimatta. Itse olen ajatellut käydä ainakin näillä luennoilla http://www.esasaarinen.com/fi/filosofi_tkk-lla/

    Anna lupaan hyökätä yrttimetsälle heti kun nuo kolmenmetrin kinokset hellittää!!

    VastaaPoista
  4. Sanoista teoiksi. Hienoa Pesa! Nopeaa toimintaa :)

    Tässä vielä Rockyn kiukkutreenit tsemppaamaan :D ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=1SUzcDUERLo&feature=player_embedded


    Meikällä loppu oma heavy duty- treeni pari päivää sitten. Plakkariin jäi 40cm hanska, 110kg penkki, 150kg syväkyykky ja 165kg maastaveto. Taukoa aktiivisesta salitreenistä varmaan reilu vuos ja kolmessa viikossa pääsin takasin entisiin rautoihin, vaikka ei tuo voimaohjelma olekaan.

    Sarjapainot nous parhaimmillaan treenikertojen välillä 10-30kg riippuen liikkeestä. Tietenkin lihasmuisti on ihmeellinen, mutta olen tyytyväinen et parissa viikossa pääsee takasin entiseen kondikseen. Ei noi kummosia rautoja ole, mutta ottaen huomioon erittäin vähäisen treenin, niin iha jiees. Tästä on hyvä jatkaa kesää kohti.

    Oon valmis kyllä hylkäämään kaiken sen minkä tiedän liikunnasta ja ravinnosta, jos Olli kasvattaa +10kg puhdasta lihasmassaa kolmessa kuukaudessa *kahvakuulaa heiluttelemalla. Siinä vaiheessa taidan saada itselleni ihkaensimmäisen guru-hahmon :)

    Joka tapauksessa tsemppiä molemmille! Tiedän, että aika moni seuraa projektia mielenkiinnolla, koska viimeinkin saadaan näyttöjä foodien ja optimoinnin saralta suorituskykyyn ja lihasmassan kasvuun. Mikäli tulokset on täysin off the hook, niin foodiskenen tulevaisuus ja kasvu on taattu. Lupauksen on ainakin kovia!

    (*ei sillä etteikö kahvakuula ois mahtava treeniväline.. tosin ei ehkä paras lihasmassan hakemiseen). Niin kuin Kukka Laakso mainitsi, kahvakuulatreenillä saa sellaisen spartalaisen vinttikoira-kondiksen.



    Unohtu Pessi vielä sanoa, että kandee ottaa mukaan intervalleja 1-2 kertaa viikossa. Tekee hyvää hormonitoiminnalle. Ihan lyhyitä spurtteja, esim. 30sek täyttä -> 30sek hölkkää x 7-14min

    VastaaPoista
  5. Ja mainittakoon vielä et aloitin ketoosin samaan aikaan treeniohjelman kanssa, joten sarjapainot oli koko kuukauden ajan alakantissa, koska elimistöllä menee hetki siirtyä rasvapolttoiseksi. Testasin yhden treenipäivän hiilareiden kanssa (marjat, hedelmät, hunaja) niin pystypunnerrukseen käsipainoilla sai iskeä 8kg lisää molemiin käsiin :)

    Ja Pessi: syö, syö, syö. Ferris veti 4000-6000 kcal/vuorokausi oman protokollansa aikana. En tiedä miten paljon nojaat foodeihin treenin ajan, mutta jos massaa mielii, niin näin "tyhmästä ja perinteisestä bodariajattelusta"- käsin hyvälaatuista ruokaa saa bulkillä vetää ihan huolella. Sulla on rasvat muutenkin jo niin alhaalla, että clean bulkki vaan kehiin :D

    Tietenki voihan sitä spirulinallakin koittaa. Sepä vasta mielenkiintoista olisikin.

    VastaaPoista
  6. Ei hitto lähtee ihan käsistä...

    VastaaPoista
  7. Oon tässä laskenu päivän syömisiä ja oot Panu oikeessa. Täytyy suunnata vielä kerran pöydän ääreen. Before bed herkkuna tällä kertaa ainakin avocado ja raaka muna! Prodee menee huolella (yli 160g tänään), mutta kokonaisenergia on haastavampi.

    VastaaPoista
  8. Proteiinimäärä alkaa jo huidella hyvässä tuntumassa. Ainahan sitä lisääkin voi ottaa viel :)

    Kaloreita helpoin saada varmaan rasvoista, eli pähkinää ja rasvasia pirtelöitä esim?

    Kalaöljyä (huom. EPA+DHA:ta) 30g päivässä myös (Poliquinin kikkoja)

    VastaaPoista
  9. Jos Pessi voittaa tän kisan, niin oisko tämäntyylinen Ollin heiniä? :)

    "Ashton "theASHMAN103" Griffin on voittanut kreisin vedon juoksemalla 70 mailia alle 24 tunnin.

    Vedosta kertoo Twitterissä Justin "BoostedJ" Smith. Smithin mukaan Griffin tienasi $300k kipittämällä juoksumatolla lähes kolmea maratonia vastaavan matkan (112,6 km) vuorokauden aikana.

    Muutenkin haastavasta vedosta vielä haastavamman teki se, että kaikki mailit oli juostava, kävellen edettyä matkaa ei hyväksytty tulokseen. Smithin kertoman mukaan Griffin alitti määräajan 45 minuutilla.

    Vastapuolena vedossa oli Haseeb "Internetpokers" Qureshi.

    Yliopistotason painija on Griffin oli niin kovassa kunnossa, ettei valmistautunut vetoon mitenkään. Hän aloitti juoksemisen heti seuraavana päivänä vedosta sopimisen jälkeen."

    http://www.pokeritieto.com/pokeriuutiset/ashton-griffinin-hurja-veto-juoksi-113-kilometria-vuoro.html

    VastaaPoista
  10. Huippua! Seuraan mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
  11. Loistavaa! Tässäpä sulle haaste. Mittaan oman kuntoni kehittymistä tällä sarjalla. Ei ole turhaan nimetty Fire Sequenceksi. Haastan sut mukaan! Voit tehdä tän sarjan lämmittelysarjaksi noihin testotreeneihisi. Jos ei tule lämmin, niin johan oot ihme heppu! =)

    http://www.youtube.com/watch?v=o3-nAssn0wg

    VastaaPoista
  12. Hyvännäköinen lämmittelyohjelma :) Ei ehkä yksinkertaisin tapa mitata kunnon kehitystä. Onnistuu se varmaan noinkin. Minäpäs testaan tuon

    VastaaPoista