maanantai 17. tammikuuta 2011

Built to last

Kilpailijan sohvalla on hyvä levätä treenipäivän jälkeen. Sailan ja Ollin parisuhteen observointi on todella siistiä. Varmaan Suomen terveintä lasta hautova Saila (lue loistohaastis) ja parittaja Ola elää vaan niin nättiä elämää yhdessä, vaikka se on monelle täysin käsittämätöntä.

Täysi avoimuus yksityiselämän suhteen on jotain poikkeuksellista ja sellaista mihin todellakin haluan pyrkiä. Kun elän onnellista elämää ja olen ylpeä tekemisistäni, niin miksi peittelisin sitä? Nytkin olen muuttamassa Tampereelle jonkun sohvalle tai liiketilan kellariin (minimoidakseni kuluja ja kaikkea ylimääräistä päänvaivaa) ja Tiia muuttaa parin playerin kanssa samaan kämppään. Monet Tiian kaverit pitää tätä kuulemma järkyttävänä ja jonain lopullisena erona (itse olen tainnut tällaiset taivastelijat jo kadottaa lähipiiristäni), mutta meille tämä on vain siisti seikkailu. Jos parisuhde kaatuu siihen, että asutaan erillään ja ympärillä on vastakkaista sukupuolta, niin suhde ei todellakaan ole Built to last.

Näen tämän ennemmin hyvänä motivaation lähteenä omaan treeniin, kun haluan tehdä itsestäni entistä testoisemman jokaiseen kohtaamiskertaamme. 4H-Body juttujen perusteella parapähkinät, mantelit, d-vitskut, oikeet rasvat ja treenit kunnossa, niin testot saa sellaiselle levelille, ettei naiset voi vastustaa. Laittaa myös ihan aidosti miettimään parisuhteen merkitystä ja sitä, että kuinka toista ihmistä kannattaa kohdella. Onnellinen parisuhde muodostuu vain kahden itsevarman ihmisen välille. Ja kun onnelliset kohtaa, niin silloin on tiedossa good times!

6 kommenttia:

  1. Nice post (kilpailijalta joka tossa selän takana tuuraa Viidakkomiestä eli vaivihkaa pelaa meikän vaimoa)

    Mulla on elämässä koko ajan vain joko jotain sairaan siistiä tekemistä, kuten tämän tekstin kirjottaminen, tai sitten tuo mitä tein äsken, eli lepäily ja fiilistely ja olemisesta nautiskelu.

    TÄHÄN EI VAIKUTA SENTTIÄKÄÄN MIKÄÄN sosio-ekonominen status, virallisesti omistetun mammonan määrä tai se mitä joku muu tekee jossain muualla. Tai jos vaikuttaa, voi sitäkin tunnetta käyttää sen boostaamiseen mitä tekee juuri nyt.

    Eli puhutaan suoraan: Jos Saila löytäis jonkun meikää kovemman Playerin (vaikka Pessin), mä jatkaisin prikulleen samalla kasvu-linjalla. Joka seikkailusta (ja etenkin levosta) nautiskellen, koko ajan oppien ja kehittyen, koko ajan luoden ja antaen toisille ja maailmalle yhä enemmän ja yhä parempaa. Mikään ei voi vaikuttaa siihen - ei ainakaan mikään mun ulkopuolella. olen se, joka käyttää kaikken mun ulkopuolella tapahtuvaa oman toiminnan ja draivin ja motivaation optimoimiseksi.

    Syksyllä tapasin yhden nice girlin, joka sai aikaan mussa voimakkaita (rakkauden) tunteita. Joten kieltämisen tai kiistämisen sijaan käytin ne tunteet oman blogi-gamen boostaamiseen, ja lisäksi asetin entistäkin isompia, hurjempia, hullumpia entistäkin innostavampia tavotteita. Ja olen taas ihan eri ihminen.

    Mitä ikinä tapahtuu, varmaa on ainoastaan se, että kuukauden päästä olen taas ihan eri ihminen. Olen käyttänyt taas kaikkea tapahtunutta, ja kaikkia tapahtumien herättämiä tunteita itseni ja koko maailman hyväksi, ja tämän elämänkokemuksen optimoimiseksi entisestään.

    VastaaPoista
  2. Jengi ensin tekee jotain noloa ja pahaa bisnestä, josta ne ei haluu hiiskua, ja sit ne maksaa erikseen markkinoinnista.

    Chris Gullibleau (tai jotain sinnepäin) neuvoo satavarman menestysstrategian:

    1. Do cool stuff

    2. Tell people (about it)

    3. Do more cool stuff

    4. Tell more people!!

    Ne tekee uudestaan ja uudestaan asioita sekä bisneksessä että "yksityiselämässä", josta ne on kaikkea muuta kun ylpeitä. Joten mistään ei haluta puhua kellekään. Ei ihme jos asiakkaiden tai unelmatyön saaminen on kiven takana.

    Me tehdään JUURI PÄINVASTOIN. Tehdään pelkästään huippuja juttuja huippufiiliksissä - tai sitten hitto vie levätään ja lataudutaan! Kaikesta, mitä me tehdään, "töissä" tai "yksityiselämässä", on kiva kertoa koko maailmalle.
    EI TARVI ERIKSEEN TEHDÄ TYÖTÄ ASIOIDEN PEITTELEMISEKSI, eikä myöskään erikseen tarvi tehdä töitä asioiden markkinoimiseksi. Kaikki tulee täysin luonnostaan ja itsestään, osana normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja jatkuvaa keskustelua, mitä tämä blogaaminenkin on. Se on vaan asioiden jakamista.

    Kun tekee pelkkää hyvää (ja vieläkin parempaa lepoa siinä välissä), ei tarvi käyttää energiaa sen miettimiseen mitä sanoo ja mitä ei sano. Kaikki sujuu ihan sairaan smoothisti, ilman energiahukkaa tai inertiaa.

    1. Lataa, lataa, lataa, nautiskele, keskustele hyvisten kanssa, nauti olosta, nauti olosta... unelmoi, fiilistele, puhu unelmista, tavoitteista, kehittymisestä, seikkailusta, maailman pelastamisesta..

    2. Kun tekee mieli tehdä jokin juttu juuri nyt, TEE! Älä yritä tehdä mitään, mutta älä yritä myöskään estää!!

    Hyvässä fiiliksessä sä pystyt tekemään vain ja ainoastaan hyvää. Voit luottaa siihen. Ja voit optimoida sitä, optimoimalla kaikkea mitä syöt, mitä juot, mitä hengität, mitä luet/katsot/kuuntelet, missä hengaat ja kenen kanssa

    VastaaPoista
  3. Hyvästä olosta tulee tapa.

    Välillä ihmettelen, miksi nykyään on niin helppo olla hyvissä fiiliksissä ilman pelkoa, puhua rohkeasti, kirjottaa liekillä jne. No koska olen koko ajan eliminoinut elämästäni ikävyyksiä (ja ikävyksiä) ja korvannut aina vaan paremmalla. Nykyään saan aamusta iltaan ja yöhön tehdä pelkästään kivoja juttuja, toinen toisensa jälkeen. Saan nauttia olostani koko ajan. Ja aina vaan enemmän, ja vieläkin vapaammin, vieläkin isommin ja täydemmin

    Muut miettii mitä ne omistaa tai kenen kanssa ne virallisesti seukkaa JA MITÄ KAVERIT SANOO.

    Mä mietin vain ja ainoastaan sitä, että mulla on nyt siistiä, ja kohta vielä siistimpää. Ja samalla mietin miten voin levittää iloa ja onnea ja superterveyttä vieläkin laajemmalle - ja tehdä sen niin, että sen tekeminen nostaa munkin hauskuuden määrää entisestään.

    VastaaPoista
  4. Olisitte nähny Sailan ilmeen kun Pessi otti oikeudekseen mainita, miten seksikkäitä sen mielestä raskaana olevat naiset on! :/

    VastaaPoista
  5. Se, että omistanko mä Silver Clubin, vai saanko muuten vaan käydä siellä, ei käytännön tasolla millään lailla vaikuta mun elämään.

    Tai siis, itseasiassa vaikuttaa: Näin toimimalla mä vapaudun kaikesta omistajaa koskevasta päänvaivasta, overheadista, paperisodasta. Saan pelkät edut ilman ankeuksia tai sitoutumista.

    Se, kenen kanssa saila diilaa tossa mun selän takana (eli Pessin), ei millään lailla vaikuta mun vapauteen tehdä juuri tällä sekunnilla mitä haluan (eli valittaa isoon ääneen noiden ällö-meiningistä)

    Kun missasin Wolfe-seminaarin (koska luulin olevani VIP, mutten ollu), olin aivan liekeissä, koska Sailalla oli lippu - mikä tarkotti sitä, että saan kaikessa rauhassa datailla koko viikonlopun!! Yhteiskunnan normien mukaan mun olis pitäny olla vihanen, pettyny tai ainakin paskana, mutta oli ihan liekeissä. Ei sen takia, että olisin joku NLP-ninjamestari, vaan koska EN KESKITY TÄYSIN EPÄOLENNAISIIN MUOTOSEIKKOIHIN, vaan siihen mitä ihan oikeasti saan tehdä juuri nyt.

    Se, mitä joku ajattelee (vaikkapa musta), ei millään lailla vaikuta käytännön tasolla mun tekemiseen ja olemiseen.
    Se, millaset foodit mulla on, vaikuttaa jo jonkin verran. Toisten mielipiteet vaikuttaa vain siinä tapauksessa, että niillä on joku Voodoo-nukke joka toimii, mutta sitäkin ne luultavasti käyttäis enimmäkseen mun hyväksi, koska rohkeassa toiminnassa karmapankkitili säilyy kirkkaasti plussan puolella ja kasvaa kasvamistaan, koska niin moni saa sun hyvistä, hyvällä fiiliksellä ja nautinnolla tehdyistä jutuista valueta elämäänsä, vaikka aluksi vähän kiukuttelisikin vastaan (ja jatkaa silti seuraamista)
    http://www.stevepavlina.com/blog/2008/12/how-to-create-real-value/

    VastaaPoista
  6. Tässä siis tuo Pavlina-linkki:
    How to create Real Value

    Jos sä olet etelässä ekaa kertaa, sä et samaan aikaan mieti mitähän ne kaverit mahtaa siellä kantabaarissa miettiä. Ei - koska sä olet niin innoissaan kaikesta mitä saat tehdä ja kokea - tai sitten nautit sitäkin enemmän riippumattoilusta
    Ja tulet kotiin huikeasti vauraampana, kasvaneena, kehittyneenä - neuroplastisuutesi ehkä tuplanneena

    Se, että edes pystyy miettimään mitä muut ajattelee (susta ja sun tekemisistä), tai että edes huomaa mitä nuo tuolla takana mahtaakaan touhuta, on oire ja merkki sairaan ankeasta elämästä, missä ei ole enää aikoihin ollut suuntaa, paloa, intoa, aitoa spontaania iloa, merkitystä tahi liekkiä.

    Time to do something about it. Alkaakin tehdä mitä haluaa sen sijaan mitä ei halua.

    VastaaPoista