lauantai 13. marraskuuta 2010

Maksaako superterveys älyttömiä?

Voisin taas heittää useammin postauksia tänne. Olen turhaan passaillut näiden kanssa, vaikka koko ajan on hyviä ajatuksia ja tärkeitä asioita mielessä, mitä viedä eteenpäin. Olen tosin keskittynyt offline liekitykseen Smootilassa ja seminaareissa rampatessa.

Tässä mun paras bisnesvinkki tällä viikolla opitun perusteella. Unohda sosiaalisen median markkinoinnin miettiminen ja lehdistön kontaktointihifistely. Vedä puoleesi kaikki mitä tarvitset lähettämällä universumiin signaalit ja viestimällä aidosti siitä mitä olet. Jos se on aitoa, merkityksellistä hyvän levittämistä ja teet intohimolla, niin maailma kiinnostuu.

Shasalla on parasta kun pääsee jatkuvasti liekittää uusien ihmisten seurassa. Siellä myytävät safkat on myös huippulaatua (huikea vipu terveelliseen syömiseen myös työntekijöille), mutta laadukas safka ei ole terveyden kannalta kaikista tärkeintä. Esittelen kolme strategiaa, joilla voit parantaa terveyttäsi ilmaiseksi enemmän kuin ruokavaliolla ikinä.

Lähdevesi
Laatuvettä saa hakea Suomessa monista valvotuista luonnonlähteistä. Suomalaisesta hanavedestä taas puuttuu laatu ja ilmaisuus. Lähimmän lähteesi löydät täältä.

Inversio
Seiso päälläsi aluksi vaikka seinää vasten.

Maadotus
Hanki kosketus maahan vaikka nojaamalla patteriin tai muuttamalla käsitystäsi talviulkoilusta.


Näin minä ja Viidakkomies nautimme ilmaista elinvoimaa.

20 kommenttia:

  1. Saako itseään tosiaan "maadoitettua" jokseenkin tehokkaasti nojaamalla selkänsä sisätiloissa olevaan lämpöpatteriin? Haittaako, jos on paita/pusero päällä? Mielenkiintoista! :)

    VastaaPoista
  2. Patterijuttu kai riippuu siitä onko se jonkunlainen patteri, joka on maassa kiinni ja siitä menee yhtenäisenä koko taloon kaikkiin asuntoihin? On ilmeisesti jotain muunkinlaisia lämmitinsysteemejä :)

    Päällään seisominen on jees! ja käsillä seisonta on kovasti harjoittelun alla :)

    Videolle peukkua ^_^ ja komppaan lindaa.

    VastaaPoista
  3. Joo kannattaa tsekata onko oman kämpän patterit maadotettu. Ilmeisesti vanhoissa asunnoissa yleisesti on. Vaatii siis ihokosketuksen maadotettuun asiaan. Wolfe heitti, että esimerkiksi kännykkään puhuessa olisi erityisen tärkeää maadottaa itsensä, vaikka nojaamalla liikennemerkkiin. Maadotus suojaa elektronisten laitteiden säteilyhaitoilta.

    Kiitti neidit, jatkan liekitystä :)

    VastaaPoista
  4. Ja muistakaa myös, että ihon pitää koskettaa metallia joka on maissa, patterin maalattu pinta ei toimi. Vesipattereissa on joskus jätetty liittimet maalaamatta, niitä hipelöimällä saa itsensä maadoitettua. Tai sitten vaan rapsuttaa vähän maalia pois vaikka patterin seinän puolelta.

    VastaaPoista
  5. En pysty seisomaan päälläni ja lähin lähde löytyy niin kaukaa, että sinne pääsy on hankalaa :( Muita
    hyviä ja helppoja vinkkejä? Saisiko maadoitusasiasta lisätietoa?

    VastaaPoista
  6. Inversio ei välttämättä vaadi päälläseisontataitoa. Luovuutta kehään ja seinät avuksi niin pitäis skulata :)

    VastaaPoista
  7. Asiaa hankaloittaa se, että istun pyörätuolissa. Taitaa olla liian hankalaa....:/

    VastaaPoista
  8. Siinä tapauksessa täytyy käyttää varmasti erityisen paljon luovuutta :) Maadotushommista on Jake tehnyt hyvän videon http://www.youtube.com/watch?v=nz00_4OBiOw&feature=player_embedded

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, inversio tarkoittaa ylösalaisin olevaa asentoa, missä lantio tai ainakin jalat ovat korkeammalla kuin pää. Pystyisitkö kokeilemaan seuraavaa kikkaa: makaa selälläsi sängyllä ja laita lantion alle iso tyyny. Jos mahdollista, nosta jalat seinää vasten vaikka polvet koukussa. Toinen vaihtoehto olisi kikkailla saunassa eri lauteiden välillä. Toivottavasti sopiva ylösalainen löytyy! =)

    VastaaPoista
  10. En kykene käsilläseisontaan, mutta hartiaseisonta onnistuu. Miten usein sitä pitäisi sitten harrastaa?

    VastaaPoista
  11. Ei PIDÄ tehdä jos ei ole fiilistä :) Absurdi kysymys, johon vastausta et saa muilta. Mitä enemmän olet maadoituksessa ja inversiossa, sitä paremmin voit. Intialaisten joogien mukaan ihmisen elinikä pitenee samalla ajalla, jonka viettää päällään seisten.

    Seison päälläni usein aamuisin, urheilusuoritusten jälkeen ja aina sopivalla hetkellä. Seisomatyön jälkeen tuntuu erityisen tarpeelliselta laittaa nesteitä liikkeelle jalkopäästä.

    VastaaPoista
  12. TuuliaTuu. Käsilläseisonta ei ole lainkaan välttämätön. Joogaperinteessä päälläseisonta on asentojen kuningas ja niska-hartiaseisonta kuningatar. Niin kuin Pessi sanoi, tee hartiaseisonta silloin, kun se itsestäsi tuntuu hyvältä. Perinteisesti joogit ovat tehneet asanaharjoituksen kuutena päivänä viikossa, mutta ei se ole tarpeen, jos ei tunnu itsestä hyvältä. Toisaalta hartiaseisonnassa ei tarvitse olla hirmuisia aikoja. Voi aloittaa viipymällä asennossa 20 hengityksen ajan ja lisätä vähitellen aikaa 5 minuuttiin.

    Kuulostele kehoasi ja mieltäsi. Älä pakota itseäsi sellaiseen, mikä ei tunnu hyvältä vaan tee harjoitteita, jotka lisäävät iloasi ja hyvinvointiasi. =)

    VastaaPoista
  13. Käveltiin siskon kans viimeviikonloppuna paljain jaloin muutaman asteen pakkasessa. Varpaat siinä ainaki paleltu. Taidettiin olla vähän liian pitkä aika lumessa. Seuraavana päivänä kirveli ja pisteli varpaita inhottavasti. Kesti kolmisen päivää. Että kun harrastelette avojaloin kävelyä lumessa. Pitäkää järki päässä.

    Pessi. OOt ihan paras. Oot mun idoli.Hyvät jutut blogissa. Tuun varmasti käymään teidän putiikissa sitten ku jyväskylään eksyn.

    Toivottavasti et muutu Ollin seurassa Ollin tyyliseksi. En enää pidä Olasta niinku ennen. Joo ei tätä ois tarvinu sanoa, mutta sanompahan vain. Tsemppiä ja menestystä elämääs!

    -Minna-

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia Liisa ja Pessi hyvistä vinkeistä, jos saan jonkun auttamaan, yritän kokeilla ehdotuksianne :) Yritän pikkuhiljaa kohentaa terveyttäni, pyörätuoli valitettavasti on ja pysyy, mutta onneksi pystyy vielä jotenkin elämään ja toimimaan.

    VastaaPoista
  15. Saako udella, miksi olet pyörätuolissa? Ihailen kiinnostustasi terveyteesi ja just jopa inversiojuttuihin, vaikka tuntuvatkin varmasti vaikeilta<3

    VastaaPoista
  16. Morjens, voitkos laittaa jonkun tutkittuun tietoon perustuvan lähteen jakoon joka tukee teoriaasi? Kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  17. Anonyymi, mihin kohtaan halusit lähteitä?

    Maadoitukseen löytyy videolähteitä Wolfen ansiosta:

    http://www.youtube.com/watch?v=te4WPdIsBtQ
    http://www.youtube.com/watch?v=nFcGXedC2zw
    http://www.youtube.com/watch?v=IQc5-W2R3fA
    http://www.youtube.com/watch?v=s_R7T7_gACU
    http://www.youtube.com/watch?v=zimoZz7MLqE

    VastaaPoista
  18. Toinen anonyymi: Toki. Paha auto-onnettomuus muutama vuosi sitten vammautti.

    VastaaPoista
  19. Yksi hyvä tapa on myös laittaa hauenleuat tiukasti siittimeen kiinni ja tökätä toisessa päässä kuparilangat pistorasiaan. Kehon sähkökemia kuntoon kertaheitolla :-)

    VastaaPoista