torstai 7. lokakuuta 2010

Rakennatko vipuja hyvään vai pahaan?

Ihmiselämässä mikään ei ole pysyvää vaan asiat ovat jatkuvassa muutoksessa. Näin erään yläastefrendini piripäiden seurassa perjantai-iltana, kun tulin itse Puistokoulun ghettogymiltä. Hän tiivisti asian toteamalla "jätkä se vaan pysyttelee hyvän kierteessä".

Jos liikut seurassa, jossa viikonloput ryypätään niin mitä vaihtoehtoja sulle jää?? Kun ostat safkaa kotiin niin kyllähän ne kaikki tulee syötyä. Kannattaako siis hakea 10 litraa mustikoita vai Kossua? Kyllähän sitä kossua voi juoda ja tiedän, että suuria määriä ostamalla saa alennusta. Ei ole kuitenkaan hyvä idea kammeta itseään alkoholin suurkulutukseen täyttämällä kämppänsä viinalla.

Miten vipuvoimia voi sitten hyödyntää kun ne tiedostaa?

Ympäröi itsesi hyvillä vaihtoehdoilla huonojen sijaan.

Osta kaapit täyteen foodeja. Huonojen safkojen syömisestä tulee vaivalloisempaa kuin hyvien.

Kanna televisio pihalle. Alkaa kummasti löytyä aikaa vaikka parisuhteen kehittämiseen (tai puolison metsästykseen)

Hyödynnä kaavoja TIO,TIA,TIR,TIS= Toisten ihmisten osaaminen, -aika, -raha ja -systeemit. Kaikkea ei tarvitse, eikä kannata opetella itse tai oppia kantapään kautta.

Oravanpyörästä lähtemisestä haaveilevilla ongelmana on pätevän vaihtoehdon puuttuminen. Huolettaa tulovirtojen tyssääminen, eikä oikein keksi muutakaan. Jos irtisanot itsesi, niin synnytät itsellesi aikamoisen paineen alkaa keksiä sitä tekemistä. Pakottavan tarpeen luominen välittömään toimintaan on voimakkaimpia vipuja, mitä voit hyödyntää.

3 kommenttia:

  1. Mitä ihmeen lestadiolaisia te foodi-hipit olette, kun kaikki hokevat "kantakaa telkkarit pihalle"? Yrittäkää nyt jo keksiä jokin muu väärällä levelillä oleva vapaa-ajanviihdyke, mitä käyttää esimerkkinä. Nämä blogit alkavat olla niin kliseisiä, ettei tahma irtoa verkkokalvoilta enää mitenkään.

    Jos nyt otetaan tämä yksi viihdyke-esimerkki, televisio, niin siitäkin voi korkeammalla levelillä oleva ja universumin kanssa macamaisesti resonoiva korkeampi olento valita mitä katsoo. Tai nauhoittaa kiinnostavat, kelata mainokset ohi ja sulkea sen.

    Elämä ei ole mustavalkoista eikä ihminen joko mätäne telkkarin edessä tai leiju ilmassa kaakaofuckinpöllyissä.

    *peace*

    VastaaPoista
  2. Asia palaute! Tulee välillä oltua mustavalkoinen ja kärjistän asioita. Näkökulmaani vaikuttaa paljon oma tv-historiani. Itse kun harvemmin sieltä mitään fiksua katsoin ja onhan se ohjelmatarjonta aika tyhjää. Mielenkiintoisistakin aiheista jauhetaan usein aika kankeissa tunnelmissa. Mulle tv on turhanpäiväisen ajankäytön symboli. Leffoja kyllä tulee joskus katsottua ja nytkin Wall street pätkä kuumottaisi.

    Televisio on huonon ajankäytön basic taso. Esimerkiksi totinen harrastuskilpaurheilu on monisyisempi. Näyttää todella aktiiviselle toiminnalle, mutta on loppujen lopuksi aika merkityksetöntä. Ajankäytön kriittinen tarkastelu ei välttämättä johda suoraan parhaisiin ajanviettotapoihin ja oman elämän mission kirkastumiseen. Tärkeintä on saada muutosprosessi käyntiin ja kyseenalaistaa vanhat mielenmallit. Siitä minä yritän tässä viestiä.

    Pyrin myös olemaan muuta kuin basic hippi. Kehiteltiin Viidakkomiehen käsite Voimahippi :)

    "Hipin syvyys, mutta sisäisen rikkauden lisäksi myös Ulkoista Voimaa: sekä fyysistä muskelia & ulkonäköä, että Rohkeutta ja Konkreettista Osaamista millä tänne se paratiisi rakennetaan (siis myös ulkoiseen todellisuuteen - sisäisen meditaatiomaailman päälle)

    MOLEMPIA OMINAISUUKSIA TARVITAAN. Laatua sekä sisäiseen, että ulkoiseen toimintaan. Ne kun saa samassa paketissa, tulee seksikäs pakkaus, joka saa Hyviä Asioita aikaan." -OlliP

    Pyrin jatkossa syvempiin esimerkkeihin ja vähempiin kliseisiin!!

    VastaaPoista
  3. HYvä Pessi!

    On tosi fiksua ja henkisesti kehittyneen ihmisen Asennetta ottaa Kritiikkiä vastaan noinkin innokkaasti! :)Et uskoakseni puhu paskaa. :)))

    VastaaPoista