maanantai 24. toukokuuta 2010

Rantakuntoon

Laurin kanssa käytiin tekemässä kunnon juoksutreeni. Juoksimme Coopperin kolmesti 6 minuutin palautuksilla. Matkaa taittui noin 2500 metriä kerta.

Valmistautumiseksi vedimme chiapuurot huippureseptillä. Tällä kertaa marjana käytettiin tyrniä.

Todelliseen luolamieskuntoon pääsemiseksi suurimpana esteenä kokelaalla tuntuu olevan viikonloppuhulinat. Samat treenit pystyy vetämään ryyppäsi tai ei, mutta suurin ero on kehityksessä. Kehitys tapahtuu levossa ja alkoholin polttaminen vie parhaan lepoajan.

Ratkaisuina tähän ongelmaan markkinoin kahta lääkettä.

1. Mukavuusalueen laajentaminen. Koetan saada Lauria testaamaan ryyppäystilanteita selvinpäin. On pelkästään totuttautumiskysymys viihtyä selvinpäin yhtä hyvin. Täytyy olla oikeasti yhtä hauskaa, tai muuten homma ei toimi. Toinen lievempi parannus on opetella vähentämään juomamääriä.

2. Tavoitteen kirkastaminen. Asetimme alussa 6500 metriä yhteiseksi Coopper tavoitteeksemme. Sovimme nyt, että Lauri juoksee 3200 ja minä 3300. Jos toinen feilaa, niin hän saa tarjota juhlaillan onnistuneelle. Kun molemmat onnistumme, niin pidämme yhdessä hyvät voitonjuhlat :)

The ratkaisu (johon en nyt Laurin kohdalla keskity)

Yksinkertaisin, toimivin ja nopein ratkaisu olisi vaihtaa ympäristöä. Olla menemättä baariin viikonloppuna. Olla hengaamatta alkoholikeskeisissä piireissä. Radikaali vaihtoehto, koska muuttaisi ihmissuhteita. Tarkoittaisi uusien ihmissuhteiden rakentamista. Sellaisten, joissa viikonloppuisin vietetään huippuaikaa viinatta häröillen.

Alkaa olla haasteista huolimatta hyvä fiilis tästä kamppanjasta. Kahden kuukauden aikana Laurista tulee kunnon adonis. Saa vapaasti draftata, on sinkkumiehiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti