tiistai 11. lokakuuta 2011

Pelot kuriin!

Pyrin bloggaushistoriani alkuvaiheessa aina kirjoittamaan mahdollisimman avoimesti omasta elämästäni ja tärkeäksi kokemistani itsensä kehittämisen työkaluista. Analysoin välillä myös omia mokiani ja jaoin yksityisluontoisia asioita elämästäni. Nyt koko kirjoittelu on hyytynyt kun olen vähitellen käynyt säästeliääksi oman avoimuuteni suhteen. Syy lopahdukseen löytyi sisältäni, joten nyt täytyy tilittää.

Meillä on monenlaisia pelkoja. Anthony Robbinsin mukaan suurin osa peloistamme pohjautuu kahteen peruspelkoon. Nämä ovat torjutuksi tulemisen pelko ja rakkaudettomuuden pelko. Minun pahin pelkoni on kombinaatio näistä molemmista.

Photobucket

Vietettyäni kuusi päivää Robbinsin ja Suomen yrittäjäyhteisön seminaareissa pohtimassa elämääni toimintatapojani tein sijoitetun ajan arvoisen oivalluksen. En vielä tunnistanut syvintä pelkoani, mutta löysin jotain lähes yhtä tärkeää. Olen jo tottunut siihen, ettei seminaareissa tule hirveästi uutta tietoa, vaan pikemminkin muistutetaan perusasioista. Näen seminaarien tärkeimpänä sisältönä jo tiedettyjen asioiden siirtämisen vaikuttamaan käytännön toimintaan. Muistan turhautuneeni kerran Tiimiakatemialla, kun olin aivan liekeissä Asenne äänikirjasta. Vein kirjan kuunneltavaksi tiimilleni ja odotin muidenkin syttyvän. Sen sijaan sain "Samaa vanhaa p*skaa" tyyppisen vastaanoton. Turhauduin ja suutuin, kunnes lopulta tajusin heidän olevan oikeassa. Asennoitumisen merkittävyys on todellakin perusasia, jonka kaikki tietävät. Tieto sen tärkeydestä on kuitenkin turhaa, ilman sen hyödyntämistä.

Ihmisellä on taipumus suhtautua asioihin aina samalla tavalla. Ennakkoasenteemme asioita kohtaan määrittyy monimutkaisesta ketjusta pelkojamme, uskomuksiamme ja toiveitamme. Tässä nyt ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Minulle oli kuitenkin jotain, minkä tajusin viidentenä seminaaripäivänä. Tiivistin sen muistikirjaani sanoin "Anything we do defines everything we do." Siis määrittelemme itsemme jokaisessa teossamme.

Blogiani lukeneet ja minut tuntevat ovat jo kauan sitten tunnistaneet minussa puolia, jotka ovat olleet itseltäni piilossa. Tietyt toistuvat toimintamallit tuottavat minulle vastaavanlaisia lopputuloksia elämäni jokaisella osa-alueella. Olen esimerkiksi hanakka innostumaan uusista asioista, mutta varsin keskinkertainen niiden loppuun asti saattamisessa. Tarvittiin viikko seminaarielämää, että pystyin näkemään näitä kaavioita omassa elämässäni. Pyörittelin Pessi Peuran elämä ja teot leffaa päässäni ja tajusin saavani elämäni jokaisella osa-alueella vastaavanlaisia lopputuloksia muutaman toiminta- tai ajatusketjun seurauksena. Saman oivalluksen olisin voinut saada varmasti myös yksin kotona meditoimalla, mutta tämä on minulle mahdottomien asioiden listalla. Etsin vastauksia mieluummin keskeltä hälinää.

Olemme parhaimmilla toimiessamme jonkin itseämme suuremman merkityksen puolesta. Tällöin motivoidumme korkeammilla hyveillämme ja kestämme parhaiten epävarmuutta. Useimmiten tekojemme taustalta löytyy kuitenkin myös pelkomotiiveja. Tästä ei ole mitään haittaa, kunhan pelkomme eivät ole tärkeimmät motivaattorimme. Pyyteetöntä vapaaehtoistyötä tekevät työskentelevät varmasti tunteakseen voivansa auttaa, mutta myös välttääkseen rakkaudetta jäämisen tunnetta. Siis korkeampi ja alempi motivaattori samassa paketissa.

Rakastan ihmisten seuraa ja olen aina ollut sosiaalinen. Kolikon kääntöpuolelta löysin syvän yksinäisyyden pelon. Näiden ominaisuuksien yhdistelmänä olen siis erittäin motivoitunut luomaan uusia suhteita. Kova motivaatio johtaa menestykseen... Jos siis joku on jo ehtinyt hämmästellä, että kuinka jaksan nuohota Jyväskylän yökerhoja jokaisena mahdollisena iltana, niin nyt löytyi syyt. Suomalaisittain epätyypillisen hillittyjen juomatapojeni ansiosta paikalliset ravintolat eivät ikävä kyllä paljon juhli asiakkuudellani. Saavatpahan tarjoilijaneitoset sentään pientä viihdykettä lähestymisyrityksistäni…

Pelkoni aiheuttamat lieveilmiöt eivät vielä tässä vaiheessa kuulosta kovin vakaville. Tämä oli kuitenkin vain yksi ilmenemismuoto. Olen esimerkiksi tunnistanut itsessäni addiktioherkkyyden, joka taitaa juontaa samasta lähteestä. Intensiivinen paneutuminen yhteen asiaan on tehokkain keino viedä huomio pois yksinäisyyden tunteesta. Siis pahin pelkoni aiheuttaa suurimmat ongelmani, mutta toimii toisaalta vahvistimena parhaille ominaisuuksilleni. Se saa minut paneutumaan asioihin addiktin intohimolla. Suuntaamalla voimavarani oikein voin siis käyttää pelkoani hyödykseni. Pelko on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Syvimpien pelkojensa kaiveleminen on kovaa hommaa, mutta todella palkitsevaa. Haasteidensa tunnistaminen mahdollistaa ratkaisujen löytämisen ja menestyksekkäämmän elämän. Minä pelkään edelleen yksin olemista, vaikka tiedänkin paljon tekniikoita pelkojen poistamiseen. Opettelen parhaillaan elämään asian kanssa. Yritän uskaltautua olemaan välillä ihan hiljaa.

En usko olevani harvinaisuus näiden tunteiden kanssa. Pelkoni aiheuttaa minussa melko huvittavia toimintamalleja. Kun herään aamulla, laitan musiikin heti päälle. Selaan samanaikaisesti nettiä ja luen sähköpostia, kun syön aamupalaa. Tätä kirjoittaessani kuuntelen musiikkia, lankaan hampaitani, juon teetä ja syön manteleita. Siis kaikkia samaan aikaan. Jos toimintamallini kuulostaa länsimaisittain tyypilliseltä, niin voi vain kysyä, että mikä meitä kaikkia oikein motivoi. Olemme tottuneet hälinään. Hiljaisuudessahan tulee vain hulluksi.

Päädyttyäni ensimmäistä kertaa elämässäni asumaan yksin olen alkanut vähitellen tutustumaan hiljaisuuteen. Kuumottavaa hommaa. Olisi varmasti monelle kuumottavampaa kertoa julkisesti syvimmistä omana tietonaan pitämistään peloistaan. Minulle tämä oli helpotus. Enpä ole enää yksin pelkoni kanssa. Seuraavaksi tulen pelkoni herraksi ja tuhoan sen. Kerron sitten kuinka onnistuin. Luulen, että siihen saattaisi toimia tällainen taikakaava:

1. Tunnista mitä asioita välttelet kohtaamasta.
2. Kohtaa pelkosi.

16 kommenttia:

  1. Hienoa avoimuutta ja hyvää kanavointia! Kuulostaa hektiseltä... Ulkoinen "kaaos" peittää sisäistä kaaosta (pelot, riippuvuudet), kun taas sisäinen rauha voi syntyä vain ulkoisten puitteiden ollessa rauhalliset? Näin asian näkisin. Itselläkin ollut aikanaan totuttelemista yksinäisyyteen ja rauhaan, ja ollut avain moneen hyvään. Kaikille hyvä pohdinnan aihe!
    Tsemii, nähdään! :)

    VastaaPoista
  2. Upea kirjoitus Pessi. Näin jäsenneltyä, avointa ja inspiroivaa tekstiä on ilo lukea. Meistä jokainen todellakin pelkää jotain. Jos asennoituminen on tuollainen kuin sinulla, kääntyy pelko kuin pelko voimaksi joka vie elämässä eteenpäin.

    -Hanna

    VastaaPoista
  3. Et taida olla enää kihloissa (viime postauksen kuvassa sinulla on sormus nimettömässä) kun jaagaat niitä tarjoilijatyttöjä?

    Sepä se. Hienoilla ideoilla ei ole pennin vertaa virkaa paitsi jos ne näkyvät käytännön elämässä.

    Upeaa, että olet siirtynyt teoriasta käytäntöön!

    VastaaPoista
  4. Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Tämä laittoi miettimään omiakin pelkoja. Itse viihdyn hyvin yksinkin. Kääntöpuolelta löytyykin sitten se, että koen sosiaaliset tilanteet yleensä todella vaivaannuttaviksi, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Pelkään siis sosiaalisia tilanteita. Koen niiden laukaisevan minulla epämiellyttäviä tunnetiloja, jotka estävät minua ajattelemasta selkeästi, jolloin kommunikaatio vaikeutuu.
    Luulen että pohjimmiltaan minunkin pelkoni saattaa perustua kuitenkin tuohon torjutuksi tulemisen pelkoon.

    Lopetin työni viime kesänä ja olen sittemmin viettänyt kaikki päivät yksin kotona metsän keskellä. Lähimpään naapuriinkin on pari kilometriä joten olen saanut olla melko rauhassa viimeaikoina ja hyvin olen viihtynyt. Kun nykyään Joskus pyörähdän jossakin isommassa kaupungissa, tuntuu että aistit ylikuormittuvat heti:)

    VastaaPoista
  5. Viime postauksen kuva oli viime syksyltä, sillä vielä sormus kauniisti paikallaan. Kesällä tulleen eron prosessoinnissa on ollut tekemistä ja sillä täälläkin on ollut hiljaista. Kiitos kaikesta palautteesta, nämä kannustavat minua jatkamaan bloggaajan uraani:)

    VastaaPoista
  6. Hyvää pohdintaa.Tulee mieleeni omat pelkoni jotka sain kohdata kun muutin maalle.Pimeyttä,hiljaisuutta ja yksinäisyyttä...siinä oli totuttelemista kaupunkilais tytölle.Enää ei ole ikävä kerrostaloelämää ja ihmishälinää,olen oppinut jopa nauttimaan hiljaisuudesta jota ei tarvitse enää rikkoa television hälinällä yms sekä nautin katsella ikkunoista metsän pimeyteen ( nyt uskallan pitää yksinollessani jopa verhot auki;)On aika mielenkiintoista kuinka moni meistä kaipaakin televisiota,radiota tai muuta melua niin paljon.Kun ilman niitä on oppinut olemaan,huomaa että aikamoinen orkesteri siellä oman pään sisälläkin soittaa,jospa kuuntelisikin vaihteeksi sitä:)Onnea muuten matkalla herruuteen!:)

    VastaaPoista
  7. Tästä tuli mieleeni kun lapsena olin kaverin perheen kanssa mökillä - keskellä korpea ja pimenevää syksyä. Istuskeltiin pitkälle yöhön nuotiolla, kun yksi ilta kaverini isä pyysi meitä mukaansa kävelemään metsään etsimään lisää nuotion sytykkeitä. Meitähän tietysti pimeä metsä pelotti, mutta tämä kaverin isä sitten alkoi kertoilla, että eihän sitä tarvitse pelätä, mitä siellä nyt olisi. Petoja? Hiljaisuutta? Sitä ei-yhtään-mitään? Siinä ymmärsi sen pelon täyden irrationaalisuuden, eikä muuten pelottanut enää sen jälkeen!

    VastaaPoista
  8. Meikäkin pitkästä aikaa alkanut taas fiilistelemään juurikin tuota kaavaa - mikä vuosina 2006-2009 teki laiffistani niin siistiä ja nopeasti etenevää. Maanantaina olin pitkästä aikaa luennolla, ja pitkästä aikaa niin isosti elossa, etten olisi voinut kuvitella mitään parempaa ja jännempää (ja kehittävämpää!) tekemistä. Juurikin koska pelkäsin sinne yleisön eteen menemistä niin paljon että piti juosta peräti viisi kertaa vessassa luentoa edeltävän 35 minuutin aikana..!

    VastaaPoista
  9. Jo 2006 olin, silloisista ms-oireista huolimatta, ihan liekeissä kun jännitin sikana laulamista ja esiintymistä, koska niihin liittyi niin isoja pelkoja ja traumoja ja haasteita ja toiveita... joten olin melkein joka ilta ei-todellakaan-missään-tenttikirjanääressä, vaan karaokessa!

    2007 aloin metsästää naisia monen vuoden sosialisoimattoman vaiheen jälkeen, ja siitä sai ihan huikeat energiat. Tein asioita, jotka vaatii ihan parhaimmillaan olemista jotta niistä edes selviää, ja joissa oikeasti haluaa palavasti edistyä. 2008 pääsin mukaan taas isompiin kuvioihin ja taas oli jännää. Kuten myös 2009, kun aloin blogaamaan ja tekemään (netti)videoita, mikä oli taas ihan mahdottoman pelottavaa - kuten myös ne lehtijutut ja -kuvaukset mitä pian seurasi. Ekaa kertaa tv-kameran edessä ei meinannut tulla mitään ja jouduin huutamaan pausea ja keräilemään itteäni. Ja Maria Showssa Sailakin luuli ettei tuo selviä tuosta hengissä.. mutta jälkeen on alkanut olla jo kontribuutio niin korkealla tasolla, ettei ole juurikaan enää tarvinnut tehdä mitään ollakseen onnellinen, kun maailma ja missio menee jo itsestäänkin (ja etenkin Halmetojan ansiosta) niin loistavaan suuntaan.

    Nyt kuitenkin huomaan, että jo ihan itseni takia kannattaa elää taas sitä isoa elämää, joka on, ainakin välillä, esim. kerran viikossa tai edes kerran kuussa, niin jännää että todellakin on jotain mihin latautua, mistä palautua, mitä sulatella - ja mihin innostaa herätä ihan telkkänä jo ennen herätyskelloa (tai ainakin ennen puoltapäivää....)

    Jokainen tietää, että kroppaa pitää treenata ja käyttää, koska se on tehty käytettäväksi ja voi hyvin silloin kun sitä, ainakin kerran viikossa, revitellään oikein kunnolla - ja mielellään eri tavoilla, jotka haastavat kaikkia eri fyysisiä ominaisuuksia voimasta kestävyyteen ja koordinaatiosta ketteryyteen.

    Harva tulee ajatelleeksi, että sama pätee koko tähän psyko-fyysiseen koneistoon, ja kaikkiin sen ominaisuuksiin ja osa-alueisiin! Myös emotionaalista kestävyyttä kannattaa silloin tällöin koetella. Aivan kuten toisinaan kannattaa osallistua treeneihin joissa joutuu ylittämään itsensä, kannattaa myös vaikkapa kerran-muutaman kuukaudessa tehdä jotain muutakin missä joutuu jollain ihan toisella tavalla ylittämään itseään. Se on niin hieno fiilis, kun vihdoin pääsee taas käyttämään kaikkea sitä, minkä kroppa jo osaa optimoida ollakseen ihan parhaimmillaan ja selvitäkseen siitä ylivoimaisen jännästä haasteesta jopa niin hienosti että jengi on ihan pähkinöinä..

    VastaaPoista
  10. Tee siis aina niitä asioita, jotka on niin jänniä, että ne Herättää Eloon ja niissä Haluaa Olla Parhaimmillaan!

    Kuten vaikkapa Heidi tässä kuvassa

    Viidakkomiehelle ei esim. nettikirjoittelu enää aikoihin ole tarjonnut sellaista haastetta, ja siksi heittelenkin sinne usein lähinnä jotain random herjoja, lähinnä omaksi ilokseni, kun ei jaksa enää niin välittää että olisi ihan täpinöissä lopputuloksen merkittävyydestä.

    Samaan aikaan taas esim. tiskaaminen ja yleinen hovimestarointi on mulle toistaiseksi niin uutta ja emotionaalisesti haastavaa, että siinä tarvii kaivaa itsestään kaikki voimat jotta kykenee toteuttamaan sen toivotun, mielessä näkyvän lopputuloksen.

    Nettikirjoittelu oli hurjan jännää vielä keväällä 2009, kun peräti kymmenet ihmiset luki mun foorumipostauksia.. Ja siksi niitä halusi hijoa ihan viimesen päälle ja laittaa kaikki energiat ja taidot ja tiedot ja kyvyt ja inspiraatiot peliin mitä kropasta ja mielestä suinkin löytyi, ja optimoida olosuhteetkin ollakseen aivan parhaimmillaan, 24/7.
    Samoin mediassa vieraileminen teki ihan samaa aluksi - mutta viimeisimmällä kerralla (tai oikeastaan melkein koko tänä vuonna) en enimmäkseen ole jaksanut panostaa enää juuri yhtään niihin haastatteluihin - koska tuntuu että se homma on jo nähty ja koettu, eikä jännitä enää, vaan päinvastoin tuntuu että vois olla parempaakin tekemistä.

    Kun taas maanantain luennolle kävellessäni, melkein ****** housussa, tuntui ettei mitenkään voisi olla parempaa, kokonaisvaltaisesti Kehittävämpää tekemistä missään muualla.

    VastaaPoista
  11. Voi olla että ollaan samoilla jäljillä mutta käytetään vain erilaista retoriikkaa, mutta tosta viimeisestä kappaleesta tuli ajatus että jos pelot ovat jollain syvemmällä tasolla osa mua, niin en halua päästä niiden herraksi ja tuhota niitä: se kuulostaa samalta kuin kääntyisin itseäni (tai itseni osaa) vastaan. Mä haluan ystävystyä pelkojeni kanssa, nähdä ne kirkkaassa valossa – ja todennäköisesti huomata että nehän on keksittyjä ja perättömiä. Ja sitten vilkuttaa niille hyvästiksi.

    Hyvä bloggaus!

    VastaaPoista
  12. Voisitko tehdä postauksen siitä millä tavoin työstit eroasi? Jokainen tietenkin toimii omalla tavallaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää miten sinä "selvisit"/työstit asiaa.

    VastaaPoista
  13. Shiit, katsotaan jos uskallan vastata tuohon toiveeseen :) Se alkoi ihan hienosti, mutta en kyllä handlannut hommaa ihan oppikirjan mukaan. Lopullinen ylitsepääseminen tapahtui muutaman kirjan muutettua suhtautumistani ihmissuhteisiin. Kirjoitan aiheesta kun olen valmis siihen.

    VastaaPoista
  14. Harvallapa se nyt ihan vimpan päälle oikein menee ;)
    Take your time, jään mielenkiinnolla odottamaan :)

    VastaaPoista
  15. Olipa hyviä kirjoituksia peloista nämä pari viimeisintä tekstiä.

    Tekstin luettuani aloin vaihteeksi tarkastelamaan omia pelkojani ja tajusin kuinka paljon eräs oma pelkoni (joka liittyy yllättäen rahaan) vaikuttaa toimintaani. Olin tietoinen, että se vaikuttaa jonkin verran tietyissä jutuissa, mutta en ollut ymmärtänyt sitä kuinka paljon se oikeasti vaikuttaa ja vieläpä eri elämän osa-alueilla. Juuri tänään aamulla heräsin viestiin, joka sai minut hieman murehtimaan ja tuntemaan kyseistä pelkoa, mutta onneksi päädyin lukemaan nämä tekstit. Enää ei pelot ja murheet paina, ainakaan niin paljoa. :)

    VastaaPoista