Elin aikoinaan totisen harrastajaurheilijan elämää. Tärkein sisältö päivissäni oli futiksen seuraaminen tai treenaaminen. Jos treenasin viisi kertaa viikossa niin koin kehittyväni hieman, mutta heti jos pudotin treenimäärää taidot laskivat. Näin jälkeenpäin aika raskaasti rakennettu elämänmalli.
Kävin pääsiäisenä pelaamassa yhden harrasteturnauksen futsalia vailla pallotuntumaa tai kestävyysurheilua pitkiin aikoihin. Pelasin mielestäni paremmin kuin koskaan ennen. Miten tämä oli mahdollista?
Meissä kaikissa on mieletön kapasiteetti. Kun ennen ajattelin taitojeni häipyvän välittömästi, jos lasken treenimääriäni, oli ongelma pelkästään pään sisäinen. Nyt keskityin pelkästään omiin vahvuuksiini ja pitämään fokukseni pelissä. Jouduin vielä samaan aikaan prosessoimaan elämäni pahinta tragediaa, mutta se ei haitannut ollenkaan. Seuraava video avaa tämän mahdollistavaa ajattelustrategiaa paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti