keskiviikko 25. elokuuta 2010

Myyntistoori

Olin sopinut päivän viimeisen asiakaskäynnin myöhäisillalle kaupungin laidalle. Ulkona satoi kaatamalla ja oli jo pitkä päivä takana. Tässä vaiheessa mielessäni kävi ajatus käynnin siirtämisestä toiseen iltaan. Asiakas on vanha tuttu ja ymmärtäisi kyllä.

Henkilökohtaisesta strategiastani ei kuitenkaan löytynyt kohtaa ”Luovuta, mitä ikinä oletkaan tekemässä, huonon kelin sattuessa”. Vaan siellä sanotaan ”Luo itse olosuhteesi ja keskity hyviin puoliin jokaisessa tilanteessa”.

Eli pitäisi keksiä positiivista sateesta ja kylmyydestä. Riittävän monesta näkökulmasta, kun asiaa tarkastelee, niin jo alkaa löytymään.

Asiakkaan luokse läpimärkänä iltakymmeneltä polkeminen on aivan selvä signaali suhteen tärkeydestä. En suinkaan mennyt paikalle häpeillen omaa vetistä ulkomuotoani, vaan keskityin viestimään omaa haluani panostaa suhteeseemme.

Kun polkee kaatosateessa kuuden kilometrin päähän, ei varmasti tahdo tulla tyhjin käsin takaisin. Todellinen vipuvoima huikean myyntihalun saavuttamiseen. Asenne ehti virittyä aivan rautaiseksi. Kolmannen ei-vastauksen jälkeen olin edelleen varma kaupoista. Soppari taskussa oli maailman hauskinta polkea kotiin.

Etsi vipuja, joiden avulla virittäydyt huippuusi. Muuta suhtautumistasi, niin muutat kohtalosi.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Pessi,
    sä oot ihan super-myyntitykki joka ei pikku sateista perusta, eikä luovuta ylipäätään koskaan!
    GO PESSI GO!

    VastaaPoista
  2. Asennoituminen o kaikki kaikessa! muussakin kun myyntityössä. Jos päättää että nyt onnistuu, on paljon isompi todennäköisyys onnistua :)

    VastaaPoista