keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Luolamiesharjoittelusta

Kyselyitä Luolamiestreenaamisesta on sadellut. Valitettavasti minulla ei ole tarjota day- to day harjoitusohjelmaa halukkaille. Mutta ette varmaan sitä odottaneetkaan.

Olen käynyt perinteisen kuntosaliohjaajakoulutuksen. Se meininki oli vaan jotenkin kankeaa, joten lähdin hakemaan uusia tuulia.

Tutustuin puoli vuotta sitten paleoruokavalioon ja sitä kautta koko urbaaniin luolamieselämään. Tässä hauska tiivistys luolamiesharjoittelun periaatteista.

Olemme siis geneettisesti kutakuinkin samanlaisia kuin esi isämme kaksi miljoonaa tai 20 000 vuotta sitten. Rotumme on sopeutunut evoluution seurauksena vastaamaan metsästäjä- keräilyelämän tarpeita.

Kivikauden ihmiset kuolivat nuorempina. Olivatko he sairaita? Not. Heidän elinympäristössään oli todellisia uhkia. Apu oli vähissä. Meillä ei ole juuri mitään vaaroja verrattuna heidän elämäänsä. Meillä on sairaiden hoitojärjestelmä, luontaisen kaltaista ruokaa ja lääkkeitä. Ravintoköyhä teollisuusmättö, sairaudet ja lääkkeet olivat tärkeitä keksintöjä matkalla nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Oliko kivikauden ihmiselle tärkeää pystyä juoksemaan 40 kilometriä nopeasti tai nostamaan kerralla satoja kiloja? Varmasti molemmat hyödyllisiä taitoja. Vaarojen täyttämässä maailmassa selviytyjät löytyivät välimaastosta. He elivät aktiivista elämää, joka sisälsi paljon kevyttä liikuntaa ja lyhyitä intensiivisiä suorituksia.

Tätä ajatusta mukaillen rakentuu oma luolamieskunto- ohjelmani.

Milloin ikinä on fiilistä, mitä tahansa liikuntaa, niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Tässä ohjeet oman luolamieskunto- ohjelman rakentamiseen.

Prinsiippi 1. Tee harjoituksistasi vaihtelevia, monipuolisia ja epäsäännöllisiä.
Prinsiippi 2. Vietä aktiivista elämää muulloinkin kuin treenatessa.
Prinsiippi 3. Luolamiesravinto
Prinsiippi 4. Lepo

Viime viikkoina olen tehnyt kotona crossfit harjoituksia. Crossfit harjoittelussa tehdään eri liikkeitä patterina, jota tehdään putkeen useita kierroksia. Keksin joka kerta harjoituksen sisällön juuri ennen kuin alan tehdä sitä.

Edellisen viikon harjoitukseni karkeasti:

Crossfit harjoitus

10x tempaus/käsi kahvakuulalla
10x kyykky+ työntö kahvakuulalla
10x linkkari
10x ketteryysliike

Tätä kymmenen kierrosta putkeen ja aikaa kului noin 25 minuuttia.

Juoksuharjoitus

Mäkijuoksua Harjulla. Mäki täysiä ylös päälläseisontaan mäen päälle. Punnerruksia, leukoja, portaiden juoksua, käsilläseisontaa ja kärrynpyöriä. Syke korkealla pääosan ajasta. Kesto noin 30 minuuttia.

Oikeat urheilijat ei edes laskisi näitä

Joogaa pieniä sarjoja aamuisin. Työnteon lomassa päälläseisontaan yhdistettyjä keskivartaloharjoituksia. Viimeinen hittinä tällä hetkellä, koska opin vasta viime viikolla seisomaan päälläni. Teen siis hauskimpia juttuja mitä keksin.


Luolamiesharjoitukset eivät siis vaadi paljoa aikaa. Salaisuus on intensiteetissä. Tee jokainen harjoitus täysin siihen keskittyen ja sydämellä. Kuuntele omaa kehoasi ja fiilistele mikä tuntuu milloinkin hyvälle harjoitukselle. Ravitse itseäsi ennen treeniä ja sen jälkeen luolamiesravinnolla.

Luolamiestreeni siis säästää aikaa rahaa ja vaivaa. Et tarvitse tylsää ohjelmaa, etkä salikorttia. Kaikki olennaiset treenit voi tehdä kotona ja luonnossa. Lyhyet intensiiviset ja hauskat harjoitukset auttavat pitämään motivaation yllä.

Luolamieselämään kuuluu myös muu liikunnallinen aktiivisuus. Kävely luonnossa, fillarointi ja kaikki hyötyliikunta auttaa kehoa palautumaan rasituksista. Etenkin kaupungissa asujalle tekee hyvää käydä välillä luonnossa hengittämässä puhdasta ilmaa.

Kaikille ohjelmaa pyytäneille lähetän kokoelman hyviä treenisarjoja. Täällä tulen jakamaan hauskimpia treenivinkkejä ja teen myös lisää näitä

Coming up next. Luolamiesdieetti.

4 kommenttia:

  1. Morjens.
    Olen aika samoilla linjoilla harjoittelun suhteen, vaikka itse tähtäänkin tuloksellisempaan linjaan. Monipuolisuus ja vaihtelu ovat kuitenkin tärkeitä ohjenuoria niin aloittelijalle kuin veteraanillekin.
    Olen kirjoittanut samaisesta aiheesta täällä.
    Parhaat ideat jakoon!

    Terveisin,
    "satunnainen surffaaja"

    VastaaPoista
  2. Asiaa. Luolamiestreeniä voi vetää paljon enemmän kuin minä jos haluaa tosissaan päästä karkuun leijonalta tai voittaa sen painissa.

    Tärkeintä on nimenomaan vaihtelu. Itsekin tulen lisäämään harjoitusmääriä lukukauden päätyttyä. Tämän hetkisellä henkisen rasituksen määrällä en jaksa panostaa fysiikkaan enempää.

    Ihminen ammentaa energiansa samasta varastosta niin henkiseen kuin fyysiseenkin ponnisteluun. Niinpä molempiin voimakkaasti panostaminen voi käydä kuluttavaksi.

    Tärkeintä on löytää tasapaino ja itselle parhaiten sopivat tavat hyvinvoinnin edistämiseen.

    VastaaPoista
  3. Paras on jos yhdistää oman hyvinvoinnin ja työn/bisneksen.
    Eli myy vain ja ainoastaan itselleen tärkeitä asioita.
    Työskentelee vain ja ainoastaan niiden asioiden parissa ja edistämiseksi, mistä itsekin tykkää/hyötyy/arvostaa.

    Kaikki muu on yksinkertasesti tyhmää.

    VastaaPoista
  4. Vedätkö joskus kahvakuulatreenit (multa löytyy kyseiset vempaimet ja IRL-demostraatio käytöstä kelpais...)vaikka ennen/jälkeen Jaken joogatuntien?

    VastaaPoista