keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Urheilu on ihanaa

Urheilijat ovat laumaeläimiä.

Syövät pastaa ja jauhelihaa. Välillä myös riisiä ja kanaa.

Joukkueurheilulajeissa ryhmätyhmyys korostuu parhaiten. Tehdään asiat samalla tavalla, kuin kaikki muutkin. Saadaanpahan samoja tuloksia. On ainakin kaikille tasapuolista.

Samat treenit, samat foodit sama johtamiskulttuuri. Kun maali on tiedossa niin liike ratkaisee, pääsetkö perille.

Mutta saako eri tuloksia kuin muut, jos tekee samat asiat? Ei saa.

Yksilöiden kurinalainen tottelevaisuus ei ikävä kyllä pelasta vanhan hyväksi koetun linjan valmentajia.

Hei maailma muuttuu. Hyvistä tulee huonoja. Huomaamalla muutostarpeen voi ryhtyä rohkeasti parhaaksi!

On olemassa muutama pieni asia, joilla voi yksilönä helposti vaikuttaa omaan suoritustasoonsa.

Vaihda parempaan ravintoon. Tee monipuolisempia harjoituksia.

Pelaan futista nelosdivarissa. Erona 5 ja 3 divisiooniin merkittävin ero on harjoitusten määrä. Harrastajatasolla ylemmäs noustessa tulee treenikertoja enemmän, mutta samoja asioita niissä tehdään. Potkitaan palloa ja harjoitellaan taktiikkaa. Valmentaja huutaa. Ennen treenejä vedetään pastat ja päälle gainomaxia.

Jos meidän koko joukkue vaihtaisi superfoodeille, saisimme jo sillä sarjaportaan verran kilpailuetua.

Kuluneena syksynä ja talvena liikuin aiempaa vähemmän, vammojen ja ei niin inspiroivien työkiireiden takia. Talven kuluessa vaihdoin virallisen linjan urheilijaruoan pääosin supereihin, luomuun ja elävään ravintoon. Samalla vaihdoin myös työtehtävät siisteimpiin, mitä keksin. Ja lopputulos? Olen paremmassa kunnossa kuin ikinä.

Entäs se vähäinen liikunta, mitä olen tehnyt? Fiiliksen mukaan lyhyitä kahvakuulatreenejä, feelmaxeilla, juoksentelua ja crossfittiä. Uutena lisäyksenä jooga taisteluun perinteistä laumaeläinurheiluvaivaa, jäykkyyttä vastaan.

Olo on niin virkeä, että töiden jälkeen riittää aina hyvin liekkiä myös futistreeneihin. Jos keho tuntuu väsyneeltä niin kaakaolla ja macalla saa aina doupattua itsensä jaksamaan. Tässä mielessä joukkueurheilu ei ole terveydellisesti paras ratkaisu. Parhaat terveydelliset hyödyt ja tulokset saa liikkumalla juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Lupaan käydä lähiaikoina testaamassa Coopperilla fyysisen kuntoni paranemista. Ennen foodeja tulos oli 3000 metriä. Täytyy laittaa paremmaksi tai joudun syömään näppäimistöni!

Seuraavaksi luvassa puoli vuotta superfoodeilla olleen tunnetun urheilijan kokemuksia optimaalisen ravinnon hyödyistä vireystilaan ja tuloksiin. Mielenkiinnolla odotan millaisia ennätysten murskauksia on lähivuosina luvassa.

2 kommenttia:

  1. Awesome stuff!
    Urheilu on ihanaa ja kesällä on ihana treenata auringossa. Eilen vedin ekat kunnon treenit Katajanokan kallioilla, täydessä auringonpaisteessa farkut jalassa ilman paitaa. Lämmittelyyn käsilläseisontaa ja kalliokiipeilyy, sit kevään leukaennätykset (9) ja muutama sarja erilaisia punnerruksia.
    Tosin joku kävi pölliin mun kengät joita säilytin 50 metrin päässä. Sellanen on Hki. Tervetuloa Jkylä ja Harjun leuanvetotanko.

    Kesän tarzantreeniohjelma:
    Puolen päivän maissa ulos nurmikolle tai kallioille
    Lämmittelyyn spurtit, mäkijuoksut tai käsilläseisonnat, paljain jaloin tietty, pelkät shortsit jalassa (tai lannevaate et saa hyvää matskuu blogiin)
    Fiilikset päälle ja omat enkat punnerruksissa ja leuoissa +sarja tai pari päälle.

    Lisäksi kaikkea random kiipeilyä ja kikkailua luonnossa. Etenkin mäkijuoksua paljain jaloin, se on parasta.
    Vatsoja jos jaksaa.

    Ehkä joskus myös tennistä tai futista!

    Ja aina lopuksi päälläseisonta tai mäessämakoilu pää alaspäin. Nopeuttaa palautumista ihan sikana.

    Ja sit lähdevedet/pakuriteet ja fiiliksen & kehon sen hetkisten tarpeiden mukanen superfoodit sekasin -liemi josta tulee ens kuussa postausta blogiin.

    Are u in?

    VastaaPoista
  2. Äsken juotiin Ojaniemen Jaakon kanssa pakuriteet hyväksi todetulla reseptillä. Jaska kävi niin virkeäksi, että iski heti treenihalut päälle!

    Omaan treeniohjelmaani lisäsin juuri aamuisen joogauksen. Siisti tapa aloittaa päivä Jooga Jaken opettamalla Boris sarjalla. Veri liikahtaa.

    Kesällä futiksen ja muun höntsäilyn päälle hyppytorniin kuvaajan kanssa niin saadaan lisää lennokkaita fotoja tännekin!

    VastaaPoista