keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Opiskelustrategia

Uusien asioiden jatkuva oppiminen on siisteintä elämässä. Tämän hetkinen täydellinen opiskelurytmini on seuraava-

Luen kirjoja sosiaalisten taitojen kehittämisestä kuten Puhevalta, Ajatusten lukijaksi, Dialogi ja Välähdys. Netistä tykitän Tedejä, Everett Boguen ja Tedx proacademyn inspiroimana. Tilasin myös juuri ilmestyneen 4hour bodyn. Ravintojuttuja en jaksa tällä hetkellä lukea aktiivisesti, koska sosiaalisten taitojen kehittämisen opiskelu tuntuu tärkeämmältä. Pyrin kehittämään keskittymistäni juuri siihen mistä on eniten hyötyä.

Ravintoasioita opiskelen tällä hetkellä lähinnä testailemalla asioita omalla kehollani. Olen lopulta ymmärtänyt, että kuinka paljon on tekemistä vielä omankin terveyden kanssa ja kuinka paljon voin oppia matkalla superterveyteen. Tekemällä oppii parhaiten ja se pätee tässäkin ihan helkkarin hyvin. Kun oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, niin monien asioiden ymmärtäminen tapahtuu syvällä fyysisellä tasolla. Oppii ymmärtämään, mikä itsellä toimii ja mikä ei. Superhumaniksi kun ei tulla vain lukemalla :)

Tänään totesin, ettei kaksi päivää putkeen pelkällä suklaalla sopinut ainakaan minulle tässä vaiheessa.. Tosin jälkimmäisen suklaaillan jatkoilla mastermindaukset oli kyllä huikeat eli ajatus vielä toimi ;) Muuten vain fyysisesti hieman epävakaat vibat. Liikaa mitä tahansa on liikaa.

Nämä kaksi opiskeluosa-aluetta eli terveys ja sosiaaliset taidot nivoutuvat myös loistavasti yhteen. Voidakseni ymmärtää oman kehoni signaaleja, minun täytyy tuntea itseni hyvin. Sosiaalisten taitojen kehittäminen on myös pitkälti itsetuntemuksen kehittämistä. Täytyy ymmärtää itseään voidakseen ymmärtää muita.

Kirjoittamisessa olen keskittynyt tykittämään vain silloin, kun on fiilistä. Selittää myös näitä erittäin vaihtelevia julkaisurytmejä. Uskon parhaan tuloksen syntyvän, kun en laita rajoituksia kirjoittamiselleni vaan kirjoitan juuri silloin kuin hyvältä tuntuu ja mistä huvittaa. Kun kirjoitan inspiroituneena jätän myös muokkaukset tällä hetkellä minimiin välttääkseni fiiliksen laimenemisen. Siinä tulikin tärkein sanomani ja sama tiivistettynä

Elän keskittymällä tekemään juuri sitä mikä tuntuu parhaalta maksimoidakseni oppimistehoni, aikaansaavuuteni ja hauskuuden!

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Itsekin olen viimeaikoina tiuhaan kantanut kirjastosta kaikkea Alitajunnan voimasta-Neljän tunnin työviikkoon. Eli perästä tullaan ;) (tosin aika kaukana perässä...)

    Varmaan oman kehonsa herkistämisessä menee oma aikansa. Itse en ainakaan voi luottaa kehon mieliteko/tarve singaaleihin vielä yhtään. Keho kun on niin täynnä vielä vehnää ja valkoista sokeria, vaikka superit onkin jo rinnalla.

    Tajusin itsekin eilen, kuinka elämää on hallinnut omat päähänpinttymät ja pelotkin. Asioita tekee ja on tekemättä usein pelon kautta. Siitä, kun pääsisi lopullisesti irti, olisin jo aika pitkällä.

    Sinä, Olli ja moni muukin on kyllä antanut minulle itsensäkehittämisen suhteen valtavasti työkaluja. Kaikella tiedolla on aikansa ja sen kyllä huomaa varsin pian kirjan käteen ottaessa onko sen aika nyt. Jonkinlainen mediapaastokaan tai kontrolli ei ole todellakaan mikään huonompi homma...

    Kiitos, ja mahtavaa itsesi kehittämistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsemppauksesta Riina! En todellakaan itsekään voi vielä luottaa mielihaluihini. Jos uskoisin sitä silmittömästi, niin saattaisin syödä purkin hunajaa päivässä (minkä en usko olevan hyväksi elimistölleni)

    Mediapaastoa suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Vapauttaa mielettömästi resursseja ja auttaa näkemään, että mitä tietolähteitä kannattaa itsellään pitää ja mitä ei. Mua vähän himottelee Everett Boguen digipaasto

    "Sometimes the reality of the digital world becomes too much. You can’t sort through the noise because the cloud is too thick. You’re drowning under email, tweets and Facebook messages, and you can’t see a path through. In this case, it’s time to take a digital sabbatical."

    Onneksi on hauskaa testailla asioita eri näkökulmista ja selvittää, että mikä itsellä toimii :)

    VastaaPoista
  3. Mulla toimii parhaiten mielihalun strateginen ohjaaminen. Jos pidän taskussa koko ajan fazeria, alkaa sitä jossain vaiheessa tehdä mieli - jopa niin paljon, että jossain vaiheessa syön sen vaikka yrittäisin paastota. Jos taas tilalla on Om Bar, suuntautuu mielihalu automaattisesti haluttuun (tai ainakin taas parempaan) suuntaan, sillon kun keho parhaaksi katsoo.

    Samaa strategista ajatus- ja toimintamallia sovellan nykyään joka elämänalueella, sitä mukaa kun huomaan mitä kaikkia niitä alueita onkaan..

    P.S. Mä syön välillä purkin hunajaa päivässä ja hyvin menee. Suklaan kanssa aina saman verran hunajaa kuin suklaata - jossa siinäkin on jo hunajaa! <3 Tai no, oon monen mielestä aika kehällä nykyään mutta muuten menee hyvin!

    VastaaPoista
  4. Olen kanssasi samaa mieltä, että uusien asioiden oppiminen on todella siistiä!

    Itsellä on iltalukemisena tällä hetkellä Musashi. Kirja on tositapahtumiin perustuva romaani samuraista, joka etsii omaa tietään. Suosittelen!

    Olen myös siitä samaa mieltä, että on tärkeää päästä testaamaan lukemiaan/kuulemiaan/näkemiään juttuja, sillä muuten ne voi jäädä tiedon tasolle. Usein vasta tekeminen muuttaa tiedon osaamiseksi.

    VastaaPoista
  5. Musashi rokkaa!

    Luin sen ekaa kertaa viidennellä luokalla ala-asteella. Tänään luokkakokous ala-asteporukan kanssa entisellä koululla. Tuli fiilisteltyy Musashia samaan aikaan ku Antti luin sun postauksen. Hehee :) Tällä hetkellä menossa viiden kerta kun luen kirjan uudelleen.

    Kuten Tim Ferris sanoi Musashista: ensisijaisesti henkilön luonne inspiroi. Sitten tulee kaikki loput. Tästä Musashi loistava esimerkki.

    VastaaPoista
  6. Hyvä ajoitus Pantse! :)

    Olen kuullut muidenkin lukevan kirjan useamman kerran. Luin eilen viimeisen sivun ja on hyvin mahdollista (jopa todennäköistä), että myös minä tulen lukemaan sen uudelleen.

    “Vastustaja oli ollut voimakkaampi kuin Musashi ja hänellä oli ollut enemmän taistelutahtoa ja juuri siksi Musashi oli pystynyt ylittämään itsensä.

    Mutta minkä takia Musashi oli voittanut vastustajansa? Oliko kysymys taidosta? Jumalten avusta? Musashi tiesi ettei kysymys ollut kummastakaan, mutta hän ei koskaan pystynyt sanomaan mikä oli voiton syy. Ainakin se oli tärkeämpää kuin voima tai jumalten suojelus.”

    VastaaPoista