perjantai 24. syyskuuta 2010

Oletko koukussa velvollisuuksiin?

Love your family, stay with your peer group.

Tee palvelus itsellesi ja maailmalle ja panosta laatuun myös ihmissuhteissa.

Ihmiset viettävät aikaa toistensa kanssa vaikka tämä ei tuntuisi kummastakaan hyvältä vanhanaikaisten velvollisuudentunteiden vuoksi. Miksi viettäisin aikaa jonkun ihmisen kanssa vain koska olen sukua hänelle? Mitä se merkitsee??

Maailmaan vaikuttaminen vaatii uskallusta tehdä asioita eri tavalla. Torjutuksi tuleminen kasvattaa.

De Mellon Havahtumisen lukemisesta pitäisi tehdä kansallisvelvoite kaikille, jotka toimivat ihmisten parissa.

Jos en vietä sun kanssa aikaa ja susta tuntuu pahalta niin kumman vika se on? SINUN! Olet riippuvainen minusta, etkä hallitse omaa elämääsi.

2 kommenttia:

  1. Ihan rohkea veto kirjoittaa tuollaista. En itsekään paljon viettänyt jo edesmenneitten tätieni ja setieni kanssa, serkutkin ovat jääneet kaukaisiksi. En ollut noin nuorena edes sisarusteni kanssa kovin läheinen, enkä tuntenut siitä pahemmin huonoa omaatuntoa, mutten myöskään kuuluttanut sitä, ettei lähempi yhteys siinä kohtaa kiinnostanut. Sukulaissielut olen löytänyt perheen ja suvun ulkopuolelta. Eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa. Kuitenkin kunnioitan edelleen esim. äitiäni, jonka kanssa emme ole samoilla aallonpituuksilla, emme puhu kuin asioitten pintaa hipoen. Mutta tunnen, että voin hänelle silti antaa ystävällisyyttä ja ilmaista kunnioitusta, jonka hän taatusti on ansainnut. Samoin sisaruksista on iän myötä tullut minulle entistä tärkeämpiä.
    Ehkä kannattaisi jotain pitää sisällään, ihan omana tietonaan, jottet loukkaisi läheistesi tunteita. Ellet sitten ole niin tunteeton ja vain omaa hyötyä tavoitteleva, kuin kirjoituksesi antavat ymmärtää. Niistä saa kuvan, että todella sydämestäsi haluat "auttaa" vain itseäsi, varsinkin taloudellisesti.
    Oikeastaan tämä on aika vapauttavaa. Minulla on sukulaispoika, joka käyttäytyy aika lailla sinun tavoin. Taidanpa jättää oman huonon omantuntoni sikseen, vaikken häntä enää kohtelisi muitten nuorten sukulaisteni tavoin ja keskityn niihin, joitten kanssa minulla oikeasti on hauskaa ja jätän tasapuolisuusajatukset sikseen.
    Toivotan hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä.

    VastaaPoista
  2. Tuossa olet oikeassa, että toimintani on usein itsekästä. Pyrin auttamaan ihmisiä ja parantamaan maailmaa, koska siitä tulee minulle hyvä olo ja saan muokattua maailmaa sellaiseen suuntaan, kuin missä haluan itse elää. Pääomastakin olen kiinnostunut. Raha ei tosin ole ykkösjuttu, vaan oma taitopääoma. Investoin itseeni, koska mitä enemmän kehitän itseäni, sitä hienompia ihmisiä ja asioita vedän puoleeni. Taloudellisellakaan puolella ei pitäisi tällöin tulla ongelmia. Tavoittelen vaurautta, sosiaalisesti, henkisesti ja fyysisesti. Ne kaikki tukevat toisiaan.

    En oikein tajua, mitä järkeä minun olisi pelokkaasti pitää ajatus vapaaehtoisuuteen perustuvista ihmissuhteista omana tietonani. Haluan elää maailmassa, jossa muidenkin ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja helpoin tapa edistää asiaa on tehdä nyt ainakin omassa lähiympäristössä ihmiset tästä tietoisiksi. Kokonaisvaltainen laatuajattelu elämässä edellyttää laatua myös ihmissuhteilta. Jos hengailen suurimman osan ajastani pelokkaiden, lannistavien ja ajattelemattomien ihmisten seurassa, tulen heidän kaltaisekseen. Nyt kun kohtaan alaskiskojia vain satunnaisesti ja ihmiset ympärilläni kannustavat jatkamaan valitsemallani tiellä, tulen yhä varmemmaksi valitsemani toimintatavan järkevyydestä lannistajia kohdatessani.

    "Ehkä kannattaisi jotain pitää sisällään, ihan omana tietonaan, jottet loukkaisi läheistesi tunteita." Jotta asiat voisivat muuttua, tarvitaan ravistelua. Toimiminen on kaikille helpompaa, kun ihmiset ympärilläni tajuavat, että toimin vapaasti, enkä traditionaalisesti. Olen tietoisesti järkyttänyt läheisiäni julkistamalla arvot, joiden mukaisesti toimin. Sama reaktio kuin jos vanhoillisen perheen poika tulisi ulos kaapista. Järkyttäähän se. Vaihtoehdoiksi jää muuttaa omaa ajattelua tai katkaista välit.

    En pystyisi kirjoittamaan tylsää hymistelyblogia. Loppuisi mielenkiinto. Olen jo nyt saanut paljon kiitosta ja uskon sitä tulevan lopulta myös yllättäviltä suunnilta. Tietysti voi torjua kaikki sanomiseni ja todeta vain, että olen ahne. Se taisi olla sinulle jäänyt mielikuva.

    VastaaPoista