keskiviikko 18. elokuuta 2010

Terveys lähtee mielestä

Terveydentilan kohentaminen lähtee viestinnän muutoksesta. Self to self viestintä on ratkaisevassa osassa terveydentilasi kannalta. Annan esimerkin

"On taas syysflunssaa liikkeellä. Olen aina syksyisin flunssassa, sieltä se taas tulee. Toisaalta on ihan hauskaa olla välillä saikulla pari päivää."

"Olen täysin terve. En voi sairastua. Syysflunssa on laiskojen ihmisten tapa välttää tylsää duuniaan ja samaistua toisiinsa. Rakastan työtäni ja haluan olla tehdä sitä. Jätän syysflunssat muille."

Huomaatko eron?

Ravintoasiat ja elämäntavat ratkaisee tietysti paljon, mutta viestinnällä on ratkaisevan suuri merkitys. Mieli ja keho ovat yhtä. Jos annat jatkuvasti itsellesi viestiä, että olet terve, niin myös kehosi alkaa uskoa siihen ja toimia sen mukaisesti.

Ryhdyin marraskuussa syömään luomulaatuista alkuperäistä ruokaa. Kuulin, että jotkut ovat parantuneet allergioista ja onnistuneet pitämään itsensä terveinä muuttamalla ruokavaliotaan. Halusin pystyä samaan ja jättää taakse keväiset allergianuhat.

Päätin jo talvella, etten kärsi keväällä allergioista enkä syö lääkkeitä. Jatkoin luomulaatuista, kasvispainotteista, superfoodeilla täydennettyä ja pääosin raakaravintoon perustuvaa ruokavaliota. Olen kärsinyt edellisen flunssani viime syysflunssakauden aikaan. Silloin minullekin sellainen oli vielä olemassa. Nykyisin pidän flunssakausia possunuhan kaltaisina huijauksina. Ihmisten heikkoutta, ei muuta.

Jos haluat olla terve niin,

Muuta omaa viestintääsi. Viesti itsellesi ja muille niin kuin terve ihminen viestii.
Vaihda valkoiset sokerit, vehnät ja prosessoidut einesmätöt oikeaan ruokaan. Ala syömään aitoa luomulaatuista ruokaa. Sitä löytyy nykyisin marketeistakin.

Superfood smoothiebaari Canelin perustaja Nima sanoi ärsyyntyvänsä superfood sanasta. Hänelle foodit on oikeaa tavallista ruokaa. Meidän superfoodit on hänelle alaraja. Kertoo myös jotain Canelin tasosta. Syö siis aitoa ravinnerikasta ruokaa.

Nauti elämästä. Ole kiitollinen jokaisesta päivästä. Kannan jatkuvasti mukanani kiitollisuuskiveä, jota koskiessa muistan olla kiitollinen. Nauti elämän kauneudesta. Kun rakennat elämäsi haluamallasi tavalla ja elät unelmaelämää, et halua missata yhtään päivää olemalla sairaana. Mitä suurempi palo elää, sitä helpompaa on pysyä terveenä. Joseph McClendon on ollut 26 vuotta putkeen terveenä. Hänen missionsa on auttaa niin montaa ihmistä saavuttamaan unelmansa kuin mahdollista. Hän kokee oman tehtävänsä niin tärkeäksi, ettei hän suostu käyttämään aikaansa sairastamiseen.

Älä hyväksy elämääsi huonoja asioita. Olemme tottuneet hyväksymään kaikkea mahdollista scheissea elämäämme. Heitä hyvästit sairastelulle, huonolle safkalle ja lannistajille. Ala tehdä toiveistasi totta, niin terveytesi tulee sen mukaiseksi. Terve ruumis tarvitsee terveen mielen. Päätä liittyä terveiden puolelle ja ala elää sen mukaisesti.

Vielä yksi konkreettinen työkalu. Listaa viisi asiaa, joita haluat vähentää elämässäsi ja viisi joita haluat lisätä elämässäsi. Heitä vähennettävien lista roskiin ja keskity jälkimmäiseen.

2 kommenttia:

  1. Omien rutiinien tiedostaminen mahdollistaa niiden muuttamisen. Mulla oli aiemmin rutiinina olla kerran vuodessa kipeänä. Se oli mun standardi. Nykyisin rutiinina on olla jatkuvasti terve. Standardi on tasolla ei koskaan enää sairas. Uskon tähän sataprosenttisesti. Muuttaakseen lopputulosta, pitää asettaa uudet standardit.

    VastaaPoista