tiistai 18. toukokuuta 2010

Verkostoista voimaa

Verkostoitumistilaisuuksia on tarjolla paljon. Aina kun menet baariin, kouluun tai mihin tahansa missä on ihmisiä. Mikä erottaa hyvän verkostoitumistilaisuuden tavallisesta, on valikoidut ihmiset.

Intissä menin rukkiin, kun näin tilaston, että reservinupseereista 75% kuuluu parhaiten ansaitsevaan neljään prosenttiin kansasta.
Onko syypää rukissa? Ei tietenkään. Vaan sinne hakeutuvissa ihmisissä. He ovat niitä, jotka haluavat kehittää itseään ja uskovat saavansa jotain irti ilmaisesta johtamiskoulutuksesta. Nyt on siis kontaktit valmiina tuleviin menestyjiin. Nice!

Siviilielämässä valmennusseminaarit ovat verkostoitumiseen ylivoimaisia tilaisuuksia. Niihin tulevat haluavat kehittyä ja kasvaa. Siis juuri sellaisia ihmisiä, joihin kannattaa tutustua.

Jyväskylässä loistavia valmennustilaisuuksia järjestää Suomen Yrittäjäyhteisö. Heidän valmennuksensa sopivat opiskelijabudjetille ja niissä käy todellista huippuporukkaa. Heidän kuukausikirjeensä voi tilata tästä. Siinä on Suomen parhaiden valmentajien artikkeleita itsensä kehittämisestä. Aion hankkia kelpoisuuden päästä vierailevaksi kirjoittajaksi lähitulevaisuudessa :)

Sain houkuteltua SYY:n huippuvalmentajan Hans-Peter Siefenin vierailemaan blogiini kirjoittajana. Kovaa settiä luvassa itsensä kehittämisestä kiinnostuneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti