perjantai 14. lokakuuta 2011

Kuritetut pelot voimavaraksi

Julkisen avautumisen hienous palautui osaksi todellisuuttani edellisen artikkelin jälkeen. Jutun kirjoittaminen oli olennainen osa matkalla ongelmani ratkaisemiseen. Pelkojen kukistamista voi lähestyä monesta näkökulmasta ja tehokkaita välineitä on lukemattomia. Esittelen seuraavaksi muutaman suosikkini.

Suomen paras esiintyjä Jari Sarasvuo kertasi ihmisen sosiaalista luonnetta eräällä luennollaan. Hänen havaintojensa mukaan jopa korkeasti sivistynyt ihminen saattaa yksin ollessa mädäntyä kotona kalsareissa pierunhajuisena. Mutta ainakaan menestyvät ihmiset eivät toimi näin seurassa. Siis toiset ihmiset saavat meidät olemaan parhaimmillamme. Toistemme vuoksi jaksamme nähdä vaivaa hygieniamme, sosiaalisuutemme ja ulkonäkömme eteen. Muistelin näitä Jarin oivalluksia saadakseni parempia näkökulmia oman yksinäisyyden pelkoni kukistamiseen ja löysin toivoa. Jos Jari Suomen kovimpana jätkänä myöntää jopa itse alentuvansa välillä sivistymättömään märehtimiseen, niin ehkä minun ei tarvitse olla niin ankara itselleni. Ehkä voin hieman oikaista ja nähdä heikkouteni vahvuutena. Ihmisten parissa olemme parhaimmillamme, joten voin keskittyä vahvistamaan sosiaalisia taitojani itse pelon käsittelyn sijaan.

Aloitin siis korjausliikkeeni hyödyntämällä ihmissuhteitani vipuvoimana. Keskityin viettämään aikani ihmisten ympäröimänä ja pyrkien saamaan ihmiset ympärilläni viihtymään. Siis annoin parastani. Tämän kautta saatujen onnistumisten kautta myös itsevarmuus tietysti lisääntyy ja mitenkäs peloille käy sen jälkeen? Ne eivät enää tunnu kovin hurjille. Annan toisen esimerkin.

Pelkojen kohtaaminen lähtee liikkeelle niiden tunnistamisesta. Pelkäsin vielä kolme vuotta sitten esiintymistä niin paljon, että välttelin sitä useimmissa tilanteissa. Saatoin kyllä tunkea itseni puolialastomana lavalle koulun bileissä, mutta mikään kontrolloidumpi suoritus ei tullut kysymykseen. Keksin vaihtaa näkökulmaani. Sen sijaan, että olisin keskittynyt esiintymispelon voittamiseen päätin keskittyä kytevään haluuni esiintyä. Aloin vahvistaa tätä halua ja kuvitella itseäni tulevaisuudessa esiintymässä suurille yleisöille. Siis rupesin menemään pelkoani päin ja pyrin esiintymistilanteisiin aina kun mahdollista. Ei mennyt kovin kauaa, kun kehittynyt intohimo oli peittänyt pelon alleen. En siis käsitellyt koko pelkoa vaan jyräsin sen ylitse. Hyvä väliaikaisratkaisu joka vei minua suurin harppauksin elämässäni eteenpäin. Käsittelemätön pelko jäi silti kummittelemaan jonnekin mielen perukoille.

Vanha esiintymispelkoni kumpuaa samasta lähteestä kuin yksinäisyyden pelkoni tai ehkä vielä tarkemmin hiljaisuuden pelkoni. Molemmat liittyvät väärin ymmärrettyyn individualistiseen maailmankuvaan. Olin luonut itselleni kuvitelmia kaiken erillisyydestä ja näin muut ihmiset jotenkin uhkana. Tällaisella pelkojeni kunnioittamisella olin tehnyt itsestäni alttiimman kaikenlaiselle ulkoiselle ohjailulle. Jos koen yleisön uhaksi itselleni esiintymistilanteessa, niin mitä se voisi tarkoittaa isommassa mittakaavassa? Sama kuvitelma muiden ihmisten uhkaavuudesta ja ainaisesta kilpailusta oli reserviupseerikoulussa viemässä minua sotilasuralle. Kaikella kunnioituksella Puolustusvoimia kohtaan, onneksi tulin järkiini.

Rohkeuden rakentaminen kohtaamalla pelkojaan vähitellen on hyvä tapa tähteä liikkeelle, kun tiedostaa omat pelkonsa. Pelkojensa kohtaaminen pala palalta ei ole kenellekään mahdotonta. Olennainen osa onnistumista tällaisessa prosessissa on, ettei ole liian ankara itselleen vaan muistaa iloita jo pienistä onnistumisista. Olen esimerkiksi tällä hetkellä aivan liekeissä, jos olen viisi minuuttia onnistunut olemaan hiljaa ja tarkastelemaan vain sisäistä maailmaani. Myös NLP terapeutit ja muut taitavat poppatohtorit voivat tuoda suuria apuja pelkojen kukistamiseen. Olennaisin juju ei ollut kuitenkaan vielä tässä.

VÄÄRIN YMMÄRRETTY PELKO

Ihminen on täydellinen, siis aivan virheetön luontokappale. Tai oli ainakin jossain vaiheessa matkaa, ennen kuin jalostimme itsemme hunningolle. Kaikki sairastelut ja mentaalipuolen sekoilu mitä yhteiskunnassa on meneillään selittyy vieraantuneisuudellamme luonnosta. Villieläimet osaavat parantaa itsensä luonnossa todella vaikeista vammoista ja sairauksista hyödyntämällä oikeita luonnonlääkkeitä. Siitä miten ne siihen pystyvät ei taida olla kenelläkään tarkkaa ymmärrystä. Afrikannorsuilla on tapana painella yli 25 kilometrin päivämatkoja juuri ennen synnytystä löytääkseen oikeanlaisen puun, jonka hedelmissä on kipua lievittäviä ainesosia. Monet villieläimet kuolevat pian vankeuteen jouduttuaan, koska niillä on valmiina monia taudinaiheuttajia kehossaan, jotka ne pitävät kurissa yrteillä ja muilla itsehoitomenetelmillä. Esimerkiksi hullun lehmän tauti ei tee mitään hirville, mutta riipputissilehmille lähtö tulee välittömästi. Villieläimet pystyvät siis aivan uskomattomiin tekoihin elinvoimaisuutensa ylläpitämiseen. Vahvistusta väitteelleni haluavia suosittelen lukemaan kirjan Wild Health.


Luomakunnan huippu vai pilalle jalostettu katoava laji? Kuvassa petoeläimet Homo sapiens ja Canis lupus.

Jossain kohtaa matkaa me ihmiset tipuimme pikkaisen kelkasta. Ilmeisesti vallalla oleva käsitys on, että olemme evoluutiomme huipulla. Olemmehan kehittäneet paljon hienoja hilavitkuttimia ja juosseet satasen alle kymmeneen sekuntiin. Onko hyvinvoinniksi ja sivistykseksi kutsuttu kaupunkiasumismalli sähkölaitteineen osoitus rotumme parhaista päivistä? Tai kenties se, että lähes virheettömät talous- ja sairaanhoitojärjestelmämme tuovat toivoa myös huonommin edellytyksin syntyneille? Jos asiaa tarkastelee luonnon näkökulmasta, niin mielestäni olemme aika kaukana parhaista päivistämme. Harva ihminen selviäisi viikkoakaan luonnossa ilman jäätävää erävarustusta. Ne meistä jotka metsiin uskaltautuvat ovat varustustasoltaan lähempänä astronautteja kuin villieläimiä.

Yritän tässä puhua pelkojen voittamisesta ja luulin jo eksyneeni aiheesta, mutta tällä kaikella on tarkoituksensa. Jos haetaan syvempää vastausta omien tunteidensa käsittelyyn ja ihmisenä olemisen ymmärrykseen, on minulle miellyttävin lähestymiskulma tarkastella asiaa luonnon näkökulmasta. Me olemme kuitenkin jossain määrin vielä osana luonnon kiertokulkua. Olemme vain blokanneet itseltämme suuren määrän informaatiota mitä planeetallamme on meille tarjota päällystämällä kaupunkeja asfaltilla ja liikkumalla luonnossakin kumikengin varustettuina. En usko, että villieläimet oppivat vanhemmiltaan kaikkia tapoja pitää itsensä terveenä, vaan ne imevät informaatiota kaikkialta ympäriltään ja kommunikoivat luonnon kanssa. Ne siis käyttävät aistejaan täydellä kapasiteetillä. Me käytämme aisteistamme vain niitä, jotka olemme nimenneet ja joita on helppo käsittää. Suosittelen joskus kokeilemaan paljasjalkailua metsässä, jos haluat kehittää tuntoaistiaisi ja testata kuinka tunnelma muuttuu, kun et eristäkään itseäsi ympäristöstä megavarustuksella.

Pelko on luonnollinen selviytymisen kannalta keskeinen tuntemus. Kun sivistynyt elämämme on ollut pitkään varsin turvattua, tulkitsemme pelon tunnetta hieman vinoutunein tavoin. Erehdymme helposti luulemaan, että niitä asioita mitkä pelottavat ei kuulu tehdä, mutta entäs jos pelon tunteen tulkitsisi triggeriksi kasvuun? Siis näkisi sen tienviittana elämän osa-alueille, joissa täytyy kehittää itseään ihmisenä. Pelko on kuitenkin pelkkä ajatus, jolla ei ole kovin järkevää virkaa systeemissämme.

Olen toistaiseksi onneton meditoimaan tai tekemään mitään hiljentymisharjoituksia, mutta yhteen muotoon tästä kuitenkin kykenen. Tykkään liikkua yksin hiljaisessa metsässä ja vielä kun tarkenee, niin paljain jaloin. Siten olen saanut elämäni parhaat oivallukset. Kuten löysin näkökulman, että ehkä emme olekaan kaikki toisistamme niin erillisiä, vaan yritämme vain eristää itseämme. Ehkä eläimet ymmärtävät toisiaan, kasveja ja koko ekosysteemiä sen kautta, että ne kaikki ovat jatkuvasti kiinni saman planeetan pinnalla. Ikään kuin osana samaa verkostoa. Metsässä ollessani olen alkanut fiilistellä samaa ajatusta omalle kohdalleni. Jos olisin yhtä ja samaa verkostoa tai jopa tietoisuutta kuin muutkin olennot tällä planeetalla, niin tarvitsisiko minun kokea muita ihmisiä uhaksi? Siis jos en kokisi erillisyyden tunnetta muista ihmisistä, niin ehkä minun ei tarvitsisi pelätä esiintymistä, yksinäisyyttä, torjutuksi tulemista tai mitään muutakaan tässä elämässä. Ehkä kokonaisvaltaisin ratkaisu pelkojensa käsittelyyn piilee koko maailmankuvansa muokkaamisessa sellaiseen suuntaan, jossa ei ole mitään uhkaavaa. Luulen, että monet extremeurheilijat ja itsemurhapommittajat ajattelevat asiasta jotenkin näin. Jos tunnet jompiakumpia, niin suosittelen hakemaan heiltä vinkkejä pelkojensa voittamiseen.

Tässä muutama audio, joista oli itselleni paljon iloa uusien tarkastelukehysten rakentamisessa. overcoming fear ja owning your dark side.

Pelkojensa kanssa sovinnon tekeminen on perusta menestykkäälle elämälle. Kun tämä on kunnossa voi keskittyä parantamaan tehokkuuttaan. Seuraavaksi siis tarkastelussa energiamäärän nostaminen uudelle tasolle.

5 kommenttia:

  1. Hienoa pohdintaa!Monethan sanovat että ihmisen kasvu tapahtuu epämukavuusalueella.Eipä sitä tunnetta voitakkaan mikään kun on ylittänyt itsensä ja rohkeasti tehnyt jotain mitä pelkäsi ja jännitti,se on todella vahvistavaa,hyvä olo kestää pitkään:)

    VastaaPoista
  2. Do the thing you fear most and the death of fear is certain - Mark Twain

    VastaaPoista
  3. Pidin tuosta ajatuksesta, että pelko kumpuaa erillisyydentunteesta. Luulen että itseäni on ainakin vapauttanut huomattavasti tarttuminen ideaan siitä, että voisimme olla kaikki täällä yhtä, samassa veneessä. Kun on huomannut kuinka inhimillinen jokainen ihminen on ja kuinka tämä on juuri sitä kauneinta ja kiehtovinta ihmisyyttä, voi itsessäänkin keskittyä muuhun kuin inhimillisyyden neuroottiseen peittelemiseen.

    Tällainen lähestymismalli vapauttaa myös esiintyjänä. Lopulta kaikkein parhaa, vakuuttavimmat ja hauskimmat esiintyjät ovat niitä, jotka paljastavat itsestään heikkoja kohtia, tekevät rennolla otteella virheitä ja heittäytyvät tilanteisiin. Näin toimimalla saavutetaan aidompi kontakti yleisöön ja voidaan toimia kanavana, jonka kautta olennainen siirtyy yleisölle. Oma hauras ego ja sen teennäinen paikkailu pintapuolisilla manöövereillä astuu syrjään ja asia, jota kohtaan esiintyjä tuntee intohimoa, pääsee rauhassa valokeilaan.

    VastaaPoista
  4. ..."Jopa korkeasti sivistynyt ihminen saattaa yksin ollessa mädäntyä kotona kalsareissa pierunhajuisena" - parhautta! :)

    Jari Sarasvuo vaikuttaa niiiin kullalta ja sympaattiselta ja ihanalta, että oksat pois!

    Suloinen olet avoimuudessasi sinäkin!

    VastaaPoista
  5. Hieno postaus!
    Epämukavuusalueella pitäisi joo uskaltaa oleilla useammin (kuten anskunmainitsi).
    Se on usein aika tuskaa, mitta kun siitä pääsee yli voikin jo tavoitella evangelistan roolia ja sitäkautta aukeaakin ihan uudet tiet.

    VastaaPoista